Kabbalistisen sefirotin liitäntä Jeesukseen on Adam Kadmon. Adam Kadmon on jumaluus, jonka kuvaksi Adam luotiin. Tämä jumaluus on YHVH-saman kirjain V. Kabbalan mukaan kirjan V syntyy ihmiseksi, samoin viimeinen kirjan H.
Kirkkoisä Hippolytos kertoo, että elkasaitit, eräs ajanlaskun ensimmäisten vuosisatojen gnostisista lahkosta, opetti, että Jumalan Poika oli kilometrejä korkea taivaallinen hahmo ja hänen seuranaan oli hänen sisarensa, myös kilometrejä korkea Pyhä Henki. Jumalan Poika on tässä kuvauksessa Adam Kadmon, YHVH-sanan V, ja Pyhä Henki on YHVH-sanan viimeinen H. Elkasaitit kehittyivät juutalaiskristillisistä ebioniiteistä ja heille Jumalan Poika tarkoitti Jeesusta.
YHVH-sanan viimeisen H-kirjaimen feminiininen jumaluus voi syntyä maailmaan missä vain naisen roolissa. Hän voi olla neitsyt, äiti, kuningatar, huora, sisar tai tytär. Kristinuskossa Neitsyt Maria on neitsyt ja äiti. Elkasaittien Pyhä Henki oli sisar. Jacob Frankin Neito oli hänen tyttärensä Ewa Frank. Sabbatai Zevi meni naimisiin Sara-nimisen huoran kanssa, jolloin huora oli messiaan puoliso. Simon Magus matkusti Luna-nimisen huoran kanssa ja kutsui häntä Taivaan kuningattareksi. Huomataan, että H-kirjan voi syntyä erilaisiin naisen rooleihin riippuen aikakaudesta, aieonista.
Samoin V voi syntyä missä vain miehen roolissa. V voi syntyä kuninkaana, ylipappina tai profeettana, tai yhtä hyvin hän voi syntyä kapinallisena ja lakien rikkojana ja ihmeidentekijänä ja päättää päivänsä marttyyrina ja rikollisena.
Kuinka lähellä kabbala on kristinuskoa?
Kabbalan perusta on siis sefirot-puu, kabbalistinen elämänpuu, jossa on kolme pilaria ja kymmenen solmua: kolme solmua uloimmissa pilareissa ja neljä keskimmäisessä. Kolmea pilaria voi verrata kolmeen ristiinnaulittuun: Jeesus ja kaksi seloottia, sekä alkukirkon kolmeen pilariin: Pietari, Jaakob ja Johannes. Juutalaiskristittyjen opissa oli samoja juutalaisgnostisia piirteitä, joita tavataan kabbalassa.
Kanaanilaisten kaksi riittiä, pyhä seksi aserakarsikossa ja esikoispojan uhraus, löydetään sefirot-puun tulkintasta. Sefirotissa uloimpien pilareiden keskimmäiset solmut ovat nimiltään armo ja tuomio, Chesed ja Geburah. Näitä kahta periaatetta yhdistää lunastus. Esikoispoika uhrataan lunastuksena kansan synneistä, koska Jumalan lain rikkominen vaatii tuomion. Jumala lieventää tuomionsa armolla, mutta lievennys on mahdollinen vain jos synnit lunastetaan uhrilla. Vain suloinen uhrisavu lieventää Jumalan vihan. Armo ja tuomio, Chesed ja Geburah, yhdistyvät sefirotin keskimmäisen pilari solmussa nimeltä kauneus, Tifereth. Solmuista Chesed ja Geburah on tiet toisiinsa ja solmuun Tifereth. Kauneus viittaa kauniiseen poikaan. Tifereth liitetään uhriin. Juuri Tiferethiin sijoitetaan taivaallinen ihminen, Adam Kadmon. Adam tulee uhrata Jumalan esikoisena syntien lunastamiseksi.
Toistaiseksi kabbalistinen symboliikka vastaa sekä kanaanilaista uskontoa että kristinuskon sovitusoppia.
Sefirot-puun uloimmasten pilarien ylimmät solmut ovat Chesedin ja Geburahin yläpuolella. Ne ovat nimiltään viisaus ja ymmärrys, Cokmah ja Binah. Ne ovat myös Isä ja Äiti. Isän ja äidin on riittinä pyhä seksi, hieros gamos, jonka tuloksena syntyy poika. Tämä poika on sama kuin edellä, kauneus eli Tifereth. Solmuista Cokmah ja Binah on tiet toisiinsa ja solmuun Tifereth. Sefirotissa ei ole keksitty uutta keskimmäisen pilarin solmua, vaan
Cokmah ja Binah liittyvät solmuun Tifereth. Tämä osoittaa sen, että kyseessä on sama poika. Molemmat riitit, pyhä seksi ja esikoisen uhraus, kuuluvat Tiferethin yhteyteen.
Kristinuskosta kanaanilaisen uskonnon pyhän seksin riitti puuttuu, sen sijaan sabbatealaisuudessa oli vaimon vaihtamisen riitti: valot sammutettiin ja kukin rakasteli satunnaisen partnerin kanssa. Joillakin alkukristittyjen seurakunnilla näyttää myös varsin olleen outoja riittejä.
Sefirot-puun keskimmäisessä pilarissa on Tifereth-solmun alla solmu Yesod, perusta. Se on perusta, jolle maailma on rakennettu ja se symbolisoi ylipappia, zadokia, ja myöhemmin kabbalistien tzaddikia. Sanat zadok ja tzaddik tulevat samasta kantasanasta ja tarkoittavat oikeudenmukaista eli vanhurskasta, miestä joka noudattaa lakia. Paavali kertoo, että alkukirkolla oli kolme pilaria: Simon Pietari, Jaakob Oikeamielinen ja Johannes. Jaakob Oikeamielinen, Jeesuksen veli, oli alkukirkon Zadok oli Jeesuksen veli. Tämä tulee hyvin esille Tuomaan evankeliumissa, jossa sanotaan, että Jaakob Oikeamielisen vuoksi taivaat ja maat ovat syntyneet. Kyseinen ilmaus on tyypillinen kuvaus kabbalistisen tzaddikin tehtävästä. Jaakob tzaddikina oli myös sefirot-puun keskimmäinen pilari. Johanneksen alkukirkko tunsi Rakastettuna opetuslapsena, hän vastasi sefirot-puun armon pilaria. Pietari vastasi tuomion pilaria.
Sefirot-puun uloimmaisten pilareiden alimmat solmut ovat nimeltään voitto ja kunnia, Netzach ja Hod. Nimet kuvaavat kuningaskuntaa hallitsevia ideaaleja. Voisimme olettaa, että näistä solmuista olisi alaviistoon tiet keskimmäisen pilarin solmuun, joka liittyisi messiaskuninkaaseen. Tarkalleen näin ei ole. Solmuista Netzach ja Hod on alaviistoon tiet alimpaan keskimmäisen pilarin solmuun nimeltä kuningaskunta, Malkuth. Malkuth on samalla Messiaan morsian, aineellinen maailma ja uskovien yhteisö. Solmuista Netzach ja Hod on alaviistoon toisetkin tiet. Ne johtavat keskimmäisen pilarin pisteeseen, joka on solmujen Yesed ja Malkuth välissä, mutta siinä ei ole solmua. Samaan pisteeseen johtaa tiet myös solmuista Chesed ja Geburah. Voidaan kysyä mikä tämä piste on.
Adam Kadmon piirretään keskimmäisen pilarin kohdalle. Sydän on Tiferethin kohdalla, sukuelimet Yesodin paikalla. Adam levittää kätensä niin, että ne koskettavat solmuja Chesed ja Geburah. Kristitylle asento tuo mieleen ristiinnaulitun Jeesuksen, mikä onkin aivan oikea tulkinta: Paavali vertaa Jeesusta Adamiin ja juutalaiskristityt elkasaitit tulkitsivat Jeesuksen Adam Kadmoniksi.
Sefirot-puussa on myös ylin solmu, kruunu eli Kether. Se on keskimmäisen pilarin korkein kohta. Keskimmäinen pilari on maailmanpilari ja se jatkuu taivaaseen. Maailmanpilaria pitää paikallaan pohjantähti. Ei olekaan yllättävää, että Kether on Jumala ja hänen vaimonsa Shekinah, Pyhä Henki. Kether on samalla Ain Sof, tuntematon Jumala, jota voi luonnehtia vain sanomalla mitä hän ei ole. Ketheristä on tiet Chokmahiin ja Binahiin, mikä on luonnollista: kaikki lopulta on lähtöisin korkeimmasta Jumalasta.
Solmujen Netzach ja Hod välillä on tie, kuten uloimmaisten pilarien samalla tasolla olevien solmujen välillä aina on. Tämä tie leikkaa keskimmäisen pilarin solmun Yesod. Muilla tasoilla uloimpia pilareja yhdistävä tie ei kulje keskipilarin solmun kautta.
Luonnollinen tulkinta on, että Yesod on asetettu liian korkealle. Sen tulisi olla Adam Kadmonin polvien johdalla, eli siinä pisteessä mihin johtavat tiet solmuista Netzach ja Hod sekä solmuista Chesed ja Geburah. On tulkittava, että ylipappi Yesed on asetettu korkeammalle, koska Yesed on perusta, maailmaa paikallaan pitävä pilari eli maailmanpylväs, ja Adam Kadmonin pylväs on penis. Yesed on siis siirretty ylöspäin sukuelinten paikalle. Yesedin luonnollisempi paikka hieman alempana saattaa kuulua Messiaskuninkaalle.
Sefirot-puussa on myös toinen tärkeä paikka, jossa ei ole solmua. Se on Tiferethin yläpuolella ja Cokmahia ja Binahia yhdistävän tien alapuolella. Kohta on nimeltään Daath, kuilu. Tämä on kuilu, jonka reunalle Kain joutui ja jonne putosivat Elohim-jumalan pojat, jotka saivat halun ihmisten tyttäriin. Tämä lienee myös se kuilu, johon Saatana oli sidottu tuhatvuotisen valtakunnan ajan.
Kolme ylintä solmua, Chokmah, Kether ja Binah, yhdistetään jumaluudeksi nimeltä Makroprosopus. Muita nimiä ovat Pitkä naama (Arikh Aphim), Danielin kirjan Vanha-aikainen (Arikh Da-Anpin) sekä Pitkä nenä. Nenän pituus tarkoittaa, että Makroprosopus sietää ihmisten syntiä kauan, hän on kauan-kärsivä, siis pitkämielinen. Kuusi seuraavaa solmua yhdistetään jumaluudeksi nimeltään Mikroprosopus ja tunnetaan myös nimillä Lyhyt naama (Zauir Anpim), Adonai ja YHVH. Hän on kärsimätön jumala, jonka vihan voi lepyttää vain uhrilla.
Jako kahteen jumaluuteen vastaa gnostiikan jakoa todelliseen Jumalaan ja röyhkimykseen, Luojajumalaan. Gnostiikkaa muistuttaa myös kabbalan tapa johtaa kaikki jumaluuden ilmentymät Kether-solmusta emanaatiolla: solmut irtautuvat edellisestä solmusta ikään kuin käsitteenmuodostuksen kautta. Luominen perustuu sanaan ja heprean aakkosten kirjaimiin. Kuten Johanneksen evankeliumissa sanotaan, alussa oli Sana. Sana toimii seuraavasti: Y on hepreassa maskuliininen, H on feminiininen. YH saa pojan V ja tyttären H. Syntyy Jumalan nimi YHVH. YHVH, Jahve, on alempi jumaluus, Mikroprosopus. Voidaan mainita, että Zoharissa tetragrammaton on myös muodossa IHVH ja IH tulkitaan Barnabaan epistolassa Jeesukseksi. Adam luotiin Jahven kuvaksi taivaallisen Adam Kadmonin mallin mukaan. Adam Kadmon on siis Jahve. Alempi jumaluus syntyy Chokmahin ja Binahin liitosta ja on siis samalla Jumalan Poika. Ylempi jumaluus Makroprosopus on täydellisen hyvä ja armollinen. Sen sijaan alempi jumaluus Mikroprosopus on sekä hyvä että paha: Mikroprosopus tuo tuomion maailmalle.
Zoharin Idra Rabba alkaa maininnalla Edomin kuninkaista. Zoharin perustulkinnan mukaan nämä kuninkaat kuvaavat epätäydellisiä maailmoja, jotka Jumala loi ennen nykyistä maailmaamme. Nämä maailmat tuhottiin. Perustulkinnan lisäksi on sivutulkinnat, koska Edomin kuningaskunnat kuvaavat myös niitä kansoja, jotka Joosua hävitti eksoduksen jälkeen kun israelilaiset valloittivat luvatun maan. Samoin Edomin kuninkaat kuvasivat kristittyjä kuningaskuntia, jotka hävitettäisiin ennen kuin kansa voisi palata maahansa. Jacob Frank tarkoitti Edomilla aina kristinuskoa.
Kabbalistit odottivat messiasta ja tikkunia, maailman korjaamista ja palauttamista alkuperäiseen tilaansa. Maailman korjaaminen tarkoittaa myös sitä että kaikki paha tulee tuhota. Amalek hävitetään sukupuuttoon. Niin sanotaan Zoharissa, Soncinon käännöksessä kohta on Zohar I, Bereshith,1:25b.
Siis Amalek hävitetään sukupuuttoon. Amalek oli yksi Joosuan hävittämistä kansoista, mutta keitä he nykyään ovat?
Zohar opettaa, että maailma on nykyään sekaisin ja se tulee korjata. Maailmassa asuu tätä nykyä sekalaista seurakuntaa: Nefelimejä, Gibborimeja, Anakimeja, Reafimeja ja Amalekiteja. Nämä kaikki pyyhkäistään maan pinnalta kun Jumala tulee.
Amalek tarkoittaa niitä, jotka ovat olleet Israelin ruoska ja tehneet voimalla itsensä johtajiksi juutalaisten neljännen hajaannuksen aikana. Juutalaisten neljäs haajaannus tarkoittaa juutalaissotien jälkeistä diasporan aikaa. Amalek tarkoittaa kristittyjä, muuten sitä ei voi ymmärtää. Zohar, teoreettisen kabbalan tärkein kirja, jonka monet juutalaiset asettavat Raamatun ja Talmun rinnalle, on luonteeltaan vahvasti messiaaninen, ja tähän messiaanisuuteen kuuluu asioiden palauttaminen kohdalleen ja pahan hävittäminen, ja se tarkoittaa kristittyjen tuhoamista sukupuuttoon.
Kristittyjen hävittäminen sukupuuttoon ei ole kabbalistien mielestä väärin, koska Zohar I, Bereshit 1:47a Soncinon käännöksessä toteaa, että vain Israel on elävä sielu ja muut kansat ovat niitä, joihin viitataan määritteillä karja, ryömivät oliot ja maan pedot. Nämä pahat ihmiset syntyivät Zorarin mukaan luomisen sivutuotteena. Ne tulee lopuksi tuhota. Soncion Zohar on tavallaan virallinen Zoharin käännös, joten sitä ei voi syyttää väärästä käännöksestä.
Zoharissa, Talmudissa ja muissa juutalaisten kirjoituksissa on vähemmän yleviä lausumia kristityistä ja Jeesuksesta, joiden vuoksi Vatikaani keskiajalla määräsi Talmudin poltettavaksi ja jotka Martti Lutherkin Talmudista löysi. Siellä ne ovat, eikä niitä ole väärin ymmärretty tai irroitettu asiayhteydestä. Professori Israel Shahak kirjassaan Jewish history, Jewish religion mainitsee useita näistä kohdista. Sekin kirja löytyy netistä ilmaiseksi. Shahak kääntää varmasti oikein ja ilman antisemitismiä.
Zoharin – kabbalan pääteoksen – kirjoittajaksi teos itse väittää 100-luvulla elänyttä Rabbi Simon ben Yohaita. Kabbalatutkija Gershom Sholom on perustellut, että oikea kirjoittaja olisi ollut Leónin Mooses (1240-1305). Muitakin kirjoittajia on ehdotettu, mutta varmaa on, että Zohar on keskiaikainen teos, ei antiikin ajoilta. Simon ben Yohanin valinta kirjoittajaksi ei ole sattumaa, hänellä oli sopivat mielipiteet. Kuten verkosta löytyvästä Jewish Encyclopedia 1907 kohdista Gentile ja Simon ben Yohai voi todeta, Simon ben Yohain mielestä paraskin kristitty tulisi tappaa.
Juutalainen tietosanakirja mainitsee, että antisemitistit usein viittaavat tähän aiemmin Talmudissa olleeseen Simon ben Yohanin lauseeseen. Nykyään Talmudissa sanotaan tässä kohdin, että paraskin pakana tulisi tappaa – se ei liene vieläkään aivan korrektisti sanottu.
Simon ben Yohai halusi tappaa kristityt. Zoharin todellinen kirjoittaja halusi tuhota kristityt sukupuuttoon: Amalek hävitetään sukupuuttoon. Jotkut Leónin Mooseksen seuraajat epäilemättä ajattelivat samoin. Leónin Mooseksen isän nimi oli Leónin Shem-Tov, mikä viittaa siihen, että isä oli käytännön kabbalisti, keskiajan merkityksessä juutalainen noita. Musta Surma lähes hävitti kristityt 1300-luvun puolivälissä. Ruton levittämisestä syytettiin noitia ja juutalaisia.
Zoharia voi verrata Koraaniin. Koraanissa on muutama kohta, jossa muslimia vaaditaan ryhtymään sotaan kristittyjä vastaan. Suurin osa nykyajan muslimeista ei katso, että uskovaisen tulisi tappaa kristittyjä näiden Koraanin kohtien vuoksi – Koraanihan kieltää tappamasta Kirjan kansoja, joihin kristityt kuuluvat. Vain pakanat tulee tappaa, missä Koraani seuraa Vanhan testamentin käskyjä. Jotkut islamilaiset ääriryhmät tulkitsevat asian toisin. On välttämätöntä, että jos pyhässä kirjassa sanotaan jotain, niin jotkut ääriuskovaiset seuraavat sitä. Koraani kirjoitettiin 600-luvulla. Ääriuskovaisia on kaikkina aikoina. Joskus he toimivat, toisinaan odottavat.
Zoharissa siis sanotaan, että muut kansat hävitetään. Se on historian ja maailmankaikkeuden tarkoitus. Kirja on 1200-luvun lopulta. Nykyiset zoharistit, hasidit, eivät onneksi pyri hävittämään kristittyjä sukupuuttoon. Useimmat nykyajan juutalaiset eivät ole zoharisteja, he eivät luultavasti ole koskaan edes lukeneet Zoharia.
Kristityt etsivät käskyä rituaalimurhaan Talmudista. Vuonna 1700 juutalaisten kirjoituksia 19 vuotta tutkinut ja kaikkia tarpeellisia kieliä hallitseva professori Johann Andreas Eisenmenger yritti turhaan julkaista kirjansa Entdecktes Judenthum. Juutalaiset estivät kirjan julkaisun ja professori kuoli. Myöhemmin kirja julkaistiin. Kirjassa todetaan juutalaiset syyllisiksi rituaalimurhiin ja syitä etsitään Talmudista. Eisenmenger yritti tutustua kabbalaan, mutta kirjan tekstistä voi todeta, että Eisenmenger vain kertoo opettajansa lyhyen selvityksen siitä, mitä kabbalismi on. Eisenmenger ei viittaa Idra Zutan lopun kehoitukseen veren juomiseen. Hän ilmeisesti ei löytänyt kyseistä kohtaa.
Frankistit kävivät vuonna 1759 väittelyn rituaalimurhasta talmudisten rabbien kanssa. Frankistit, eli Anti-Talmudistit, eli Zoharistit, yrittivät väittää, että Talmud vaatii juutalaisia murhaamaan kristittyjä lapsia. Ironia on siinä, että juuri sabbatealaiset ja frankistit olivat Chasidei Ashkenazin kabbalismin perillisiä, eivät suinkaan talmudistiset rabbit. Viimeksi mainitut rabbit eivät luultavasti ymmärtäneet kabbalasta paljoakaan: Hasidismin perustajan Israel Ba’al Shem Tovin kerrotaan suuttuneen rabbeille, juuri he valehtelivat ja se johti frankistien erottamiseen Israelin pyhästä kansasta.
Talmudista ei löytynyt kyseistä kohtaa, jossa kehoitetaan rituaalimurhaan. Edellä mainitsimme Talmudin kertomuksen Yeshu HaNotzrin oppilaista. Sen voi tulkita rituaalimurhakäskyksi, mutta tämä vaatii tulkintaa. Vaatimus uhrista löytyy Zoharista Idra Rabbasta ja Idra Zutasta ja Idra Zutan lopusta löytyy kehoitus veren juontiin, mutta myös Zohar vaatii tulkintaa. Zoharin esitystyyli ei ole tarkoitettu selventämään asiaa vaan hämärtämään. Tästä johtuu se, että käsky voi olla Vanhassa testamentissa, Talmudissa ja Zoharissa, mutta samalla sitä ei ole. Kaikki riippuu tulkinnasta.
Kabbalaa paljon tutkinut ruusuristiläinen A. E. Waite kirjassaan The Holy Kabbalah toteaa, ettei osa selittää Idra Zutaa ja Idra Rabbaa. A. E. Waite oli kyllä erittäin hyvin perillä kokonaiskuviosta. Hän mainitsee Idra Zutan lopun kehoituksen verenjuontiin, Philadelphes-loosien panoksen, misraim- ja memfisloosien kabbalistisuuden ja että juutalaiselle kabbalan merkitys on, että hänen tulee valmistautua pitkään matkaan, paluuseen kotiin, kuin morsian kohtaamaan sulhonsa. Selvemmin sanottuna, misraim- ja memfisloosit valmistelivat juutalaisten paluuta kotimaahansa ja kabbalassa on viittaus rituaalimurhaan.
Kabbalistille Idra Zuta on Zoharin pyhin kirja, Idra Rabba on melkein yhtä pyhä. Mikä on näiden kirjojen selitys? Sanotaan näin: Zohar ilmaisee sen, mitä ei saa kirjoittaa. Se on syy hämärään esitystapaan. Lyhin tapa tulkita Idra Rabba ja Idra Zuta on seuraava:
Mooseksen laki kieltää tekemästä epäjumalan kuvaa ja kieltää kuvaamasta Jumalaa. Idra Rabban alussa todetaan tämä kielto.
Sitten tulevat kappaleet, joissa Idra Rabba ja Idra Zuta kuvaavat Jumalan parranosineen kaikkineen. Kuvaus on johdettu Toorasta kabbalistisilla menetelmillä, mutta Jumalaa ei saa kuvata.
Nämä kappaleet tulee sivuuttaa. Jäljelle jää tekstin alku ja loppu. Alussa tuhotaan Edomin kuninkaat, siis kristityt kuninkaat. Lopussa Jumalan viha lepytetään uhrilla ja rabbit juovat verta. Tämä tarkoittaa aikojen loppua.
Teoreettinen kabbala muistuttaa gnostiikkaa, kaikkien harhaoppien äitiä, kuten kirkkoisät ajattelivat. Nag Hammadin kirjoitusten ja kirkkoisien mainintojen gnostilaisuus on kristittyä gnostilaisuutta, jossa Jeesus on jumaluuden ilmentymä. Oli olemassa myös aiempaa juutalaista gnostilaisuutta. Se liittyi juutalaisiin apokryyfeihin kuten Enokin kirjaan. Enokin kirjassa Enok on myös Metatron, Jumalan ääni, korkein enkeli. Tämä ei ole kaukana siitä käsityksestä, että Metatron on alempi jumaluus, joka syntyy maailmaan ihmisenä, ja on olemassa myös ylempi jumaluus.
Kuolleen Meren kääröissä ja Vanhassa testamentissa ei ole gnostilaisia käsityksiä. Voidaan olettaa, että nämä käsitykset syntyivät ajanlaskun alun paikkeilla, ehkä kreikkalaisen filosofian ja zarathustralaisuuden vaikutuksesta, mutta ne johdettiin Vanhan testamentin sanoista.
Gnostilaiset ajatukset eivät kokonaan kadonneet, vaikka kristitty kirkko yritti hävittää sen harhaoppina. Elkasaiteista nousi 200-luvulla uusi gnostinen uskonto, manikealaisuus, joka levisi laajalle myös Eurooppaan. Gnostilaiset ja keskiplatoniset ajatukset sekä maagiset loitsut säilyivät salaoppina, jonka pohjalta keskiajan kabbalismi syntyi. On perusteltua väittää, että kabbalistinen Adam Kadmon on Jeesus ja kabbalistinen Sefirotin ylempi kolmio on Pyhä kolminaisuus, mutta vain siinä mielessä, että molemmat perustuvat samaan ajanlaskun alun messiaaniseen juutalaisuuteen.
Entä varhainen kristinusko, miten lähellä se oli kabbalismia?
Lähelle alkukristittyjen aikaa päästään tarkastelemalla Barnabaan epistolaa. Epistola ajoitetaan välille 70 jKr ja 132 jKr, koska tekstin kohdassa 16:4 todetaan, että juutalaiset kävivät sotaan, viholliset tuhosivat temppelin tuho ja sanotaan myös, että epistolan kirjoitusaikaan sitä rakensivat uudestaan vihollisten palvelijat. Titus poltti temppelin vuonna 70. Bar Kochban kapina alkoi vuonna 132, eikä näitä kapinallisia voi sanoa roomalaisten palvelijoiksi.
Katolinen tietosanakirja tulkitsee, että temppelin uudelleenrakentaminen tarkoittaisi Adrianin vuoden 130 käskyä korjata temppeli Zeus-jumalan temppeliksi, mutta silloin temppeliä rakensi vihollinen, ei vihollisen palvelijat. Vuosi 130 on liian myöhäinen siitäkin syystä, että epistolan kirjoittaja tiedä Basilideksen gnostisesta opetuksesta, Basilides vaikutti vuosina 120-140. Kohdassa 4:4-5 viitataan Danielin kirjan kohdan 7:7-8 kymmeneen sarveen. Kuten Johanneksen Ilmestyksessä, sarvet ovat Rooman keisareita. Sarvea, joka kukistaa kolme aiempaa sarvea on sovitettu keisari Nervaan ja vuoteen 98.
Kohta kolmesta kukistetusta sarvesta sopii myös Vespasianukseen, joka neljän keisarin vuonna 68 selviytyi kolmesta kilpailijastaan. Flavius Josefus ja muut fariseukset julistivat Vespasianuksen Messiaaksi. Vespasianuksen aikana fariseukset saivat rakentaa uutta juutalaisuutta. Tämä sopii epistolan kohdan 16:4 sanaan temppelin uudelleenrakentamisesta. Vihollisen palvelijat eivät ole vihollinen itse, vaan fariseukset. Temppeli ei silloin olisi fyysinen temppeli vaan uusi juutalaisuus.
On täysin mahdollista, että epistola kirjoitettiin Vespasianuksen aikana pian Ensimmäisen juutalaissodan jälkeen. Epistola sanoo, että Jumala oli kokonaan hylännyt juutalaiset ja uusi valittu kansa on Jeesuksen opetuslapset. Tällainen pessimismi voi olla seuraus hävitystä sodasta ja kirjoittaja voi jopa olla juutalainen. Sodan alussa juutalaiset odottivat Messiasta kääntämään sodan kulun. Näin ei tapahtunut – Jumala oli kokonaan hylännyt juutalaiset.
Epistolassa viitataan kirjoitettuun lähteeseen Jeesuksen sanoista. Tämä ei vaadi myöhäistä ajoitusta: kyseessä ei ole Matteuksen evenkeliumi sellaisena kuin se nykyään tunnetaan, vaan luultavasti varhainen Jeesuksen sanontojen kokoelma. Varhaista ajoitusta puoltaa se, että epistolassa Jeesukselle tarjotaan juotavaksi etikan lisäksi sappea. Muissa lähteissä ei mainita sappea.
Eräät kirkkoisät pitivät epistolan kirjoittajana Paavalin työtoveria Barnabasta, mutta se tuskin on luultavaa, Barnabaan uskotaan kuolleen vuonna 61. Kirjoittaja voi olla Barnabaan oppilas. Epistolassa kirjoittaja laskee itsensä meihin ja kutsuu juutalaisia heiksi. Meitä luonnehditaan noviiseiksi juutalaisessa laissa ja todetaan, että ryhmä me ei ennen tuntenut Jumalaa. Nämä kohdat eivät välttämättä osoita, että kirjoittaja olisi ei-juutalainen: teksti on kirjoitettu ei-juutalaisille, ehkä kirjoittaja on halunnut samaistua lukijoihinsa. Epistolassa käytetään juutalaiskristillisiä termejä, kuten pahuuden prinssi: kohdejoukko ovat juutalaiskristityt.
Kirjoittaja ei suinkaan ole noviisi juutalaisuuden suhteen: hän tuntee temppelirituaalit paremmin kuin ei-juutalaiselle olisi mahdollista lukemalla Mooseksen lakia Septuagintasta: epistolassa olevat maininnat temppelirituaaleista poikkeavat Mooseksen laista tärkeissä kohdissa. Aiemmin tätä pidettiin osoituksena siitä, että kirjoittaja ei tunne Mooseksen lakia, mutta päätelmä on väärä. Alkukristittyjä tutkinut Daniel Thomas Lancaster on kirjoittanut netistä löytyvän artikkelin The Red Heifer in the Epistle of Barnabas, jossa hän toteaa juutalaisten lähteiden vahvistavan eräät epistolan tiedot temppelirituaaleista. Kaikkia tietoja ei ole vahvistettu, mutta mitään ei ole osoitettu vääräksi.
Kohdassa 8:1-4 epistola kertoo kuinka syntien sovitusriitissä käytettiin kolmea lasta vihvomaan punaisen hiehon tuhkan ja veden seosta kansan päälle. Toora ei mainitse mitään kolmesta lapsesta, mutta Lancaster on löytänyt epistolan tiedolle vahvistuksen Mishnahista. Lapset todella suorittivat vihmomisen. Lapsia käytettiin vihmojina koska Tooran mukaan veden vihmoja tulee epäpuhtaaksi, mutta alle 9-vuotiaat lasketaan aina puhtaiksi.
Barnabaan epistolan kohta 8:1 mainitsee, että papit suorittavat sovituspäivän uhrin täytettyään syntisyytensä. Tieto tuntuu Tooran käskyn vastaiselta, koska Toora vaatii papin puhdistautumaan, mutta osoittautuu, että epistola luultavasti on oikeassa. Lancester selittää kohdan siten, että puhdistautumista tarkoittava heprean sana chata tarkoittaa toisinaan syntiä. 1600-luvun sabbatealaiset puhdistautuivat tekemällä syntiä. Samoin ajattelevia lahkoja oli myös alkukirkon aikoina.
Kohdassa 7:4 epistola kertoo, että sovituspäivänä papit syövät uhrivuohen lihaa huuhtomatta sitä etikalla. Huuhtomisen tarkoitus on poistaa veri. Papit siis söivät rituaalissa veristä lihaa. Kohta selvästi rinnastuu Jeesuksen lihan ja veren syöntiin pyhässä ehtoollisessa. Juuri tätä kohtaa on pidetty selvänä osoituksena siitä, että epistolan kirjoittaja ei tunne Mooseksen lakia, mutta onko näin? Jos rituaaliin ei kuulunut epistolan lainaamaa kohtaa, on vaikea ymmärtää miksi Jeesus Johanneksen evankeliumissa vaatii syömään lihaansa ja juomaan vertaan ja miksi Barnabaan epistolan kirjoittaja olisi selittänyt tämän tietyn kohdan kuvitteellisella temppelirituaalilla – useimmille passiokertomuksen kohdille epistola ei anna selitystä. Kyseinen epistolan kohta vastaa Zoharin kirjan Idra Zuta loppukohtausta, jossa Rabbi Schimenon kehoittaa kaikkia kokoontuneita rabbeja juomaan verta. Sekä epistolan kohta 7:4 että Idra Zutan kohta osoittavat, että Mooseksen lain verensyöntikieltoon oli poikkeus: sovitusrituaaliin papit söivät verta. Rituaalimurhasyytteiden vastaväite, ehdoton verensyöntikielto, ei vastaa varhaisia pappiskäytäntöjä.
Barnabaan epistolan kirjoittaja näyttää siis tunteneen sen aikaiset temppelirituaalit varsin hyvin ja siksi epistolan kohta 7:6-9 on hyvin kiinnostava. Näissä säkeissä verrataan Jeesusta sovituspäivän syntipukkiin. Sovituspäivänä tuotiin kaksi samanlaista kaunista vuohta ylipapin eteen. Toinen poltettiin uhrina Jumalalle syntien sovitukseksi. Toinen vuohi oli kirottu: kaikki sylkivät ja pistelivät sitä, vuohen pää peitettiin punaisella villavaatteella ja se ajettiin autiomaahan. Epistolan mukaan syntipukki kruunattiin kuninkaaksi punaisella vaatteella, kuten Jeesus kruunattiin kuninkaaksi ja puettiin punaiseen viittaan. Jeesus oli syntipukki ja kuningas.
Seuraavaksi epistola kertoo jotain hyvin kiinnostavaa. Teksti painottaa, että vuohia tuli olla kaksi samanlaista ja kertoo kohdassa 7:9 seuraavaa: kun Hän tulee takaisin pukeutuneena pitkään punaiseen viittaan, he sanovat, eikö tämä ole se, jonka jo kerran ristiinnaulitsimme. Jatko on kohdassa 7:10: tämän vuoksi vuohien tulee olla kauniita ja samanlaisia, jotta kun he näkevät Hänen tulevan, he hämmästelevät vuohen samankaltaisuutta, siis katso sitä Jeesuksen muotoa jonka tuli kärsiä. Epistolassa Jeesuksia on kaksi. .
Kaksi vuohta rinnastuu evankeliumit kohtaan, jossa Pilatus valitsee Jeesuksen tai Barabbaan väliltä. Eräissä versioissa Matteuksen evankeliumista kohdassa 27:16 Barabbaalla on myös etunimi, hän on Jeesus Barabbas, siis Jesus bar Abba, Jeesus Isän poika. Pilatus valitsee Jeesus nasaretilaisen ja Jeesus Isän pojan välillä. Jeesus lähetetään Golgatalle kaupungin ulkopuolelle, hänen päälleen syljetään ja häntä ruoskitaan. Evankeliumien mukaan Barabbas vapautettiin, mutta epistolan ja rituaalin mukaan toinen vuohi tuli uhrata Jumalalle.
Tässä piilee salaisuus. Kuinka vangitun kapinajohtajan nimi olisi sattunut olemaan Jeesus Isän poika? Ei Jeesuksen kärsimyskertomuksessa ole sattumia. Epistola väittää, että Jeesuksia oli kaksi samanlaista ja he vastasivat vuohia. Jeesus oli syntipukki, kuningas ja hän kuoli ristillä. Toinen Jeesus ensin vapautettiin, mutta epistolan mukaan tämä toinen Jeesus palasi, ihmiset hämmästelivät ja kysyivät eikö häntä ollut jo kerran ristiinnaulittu. Ylösnoussut Jeesus nousi pilvessä taivaaseen. Epistolan mukaan toinen vuohi rituaalissa uhrattiin ja uhrisavu lunasti synnit. Kaikki sopii aiemmassa kappaleessa esitettyyn hypoteesiin, että ylösnousutta Jeesusta esitti toinen henkilö, mutta toki kohdan voi selittää symbolistisemminkin. Pääongelma on selittää kuinka ihminen nousee kuolleista.