Koronkiskonnan ohella pääsyy juutalaisten karkoitukseen oli rituaalimurhatapaukset. Se oli syynä heidän karkoittamiseensa Espanjasta 1400-luvun lopulla.
On huomattava, että Jacob Frankia ja Sabbatai Zeviä ei kutsuta Ba’al Shemeiksi. He eivät olleet niin korkealla tasolla käytännöllisessä kabbalismissa. Sabbatealaisia ja frankisteja ei syytetty rituaalimurhista, heitä syytettiin vain seksimagiasta ja vallankumousajatuksista. Ba’al Shemit olivat salaseura eikä siihen päässyt helposti liittymään.
Juutalaisten syyttäminen rituaalimurhista on nykyään tabu aihe. Rituaalimurhasyytöstä kutsutaan nimeällä blood libel, libel tarkoittaa kunnianloukkausta. Erityisen hanakasti tällaisia syytteitä esittää ADL (Anti Defamation League), joka on B’nai B’rithin järjestö. B’nai B’rith on sionistinen, vapaamuurariuden kaltainen järjestö, jonka perusti joukko vapaamuurareita ja oddfellowseja.
ADL yrittää leimata kaikki rituaalimurhasyytökset kiihotukseksi juutalaista kansaa ja uskontoa vastaan. Se ei ole kiihotusta juutalaisuutta vastaan, se kohdistuu erääseen käytännön kabbalismia harjoittaneeseen ääriryhmään. Keskiajalla näyttää toimineen käytännöllistä kabbalismia harjoittanut lahko, joka syyllistyi rituaalimurhiin. Myöhemmin lahko jatkoi toimintaansa salaseurana.
Eivät kaikki uskonnot ole lain suojaamia. Murhakultit ja itsemurhakultit ovat rikollisia ja laittomia riippumatta siitä perustuvatko ne johonkin hyväksyttyyn uskontoon vai eivät. Jos jokin ääriryhmä yrittäisi herättää henkiin atsteekkien valtionuskonnon, jossa joka päivä tuli uhrata vihollisia, jotta aurinko ei suistuisi radaltaan, tai Intian salaisen thuggee-kultin, jonka jäsenet kuristivat 1800-luvulla kymmeniä tuhansia ihmisiä, ryhmän jäsenet tuomittaisiin rikollisina ja lahko kiellettäisiin. Vain hyväksyttyjä periaatteita seuraavat uskonnot ovat lain suojaamia.
Rikollisia ääriryhmiä on ollut useimmissa uskonnoissa. Islamin terroristiryhmät tiedetään liiankin hyvin. Israelissa on ollut ainakin yksi tapaus, jossa ääriuskovainen juutalainen käveli moskeijaan ja ampui kaikki paikallaolijat. Kristittyjä ääriryhmiä olivat esimerkiksi itsemurhakultit: Jim Jonesin Peoples Temple, Marshall Appelewhiten Heaven’s Gate ja David Koreshin Branch David. Kristinuskon ja juutalaisuuden Saatana-käsitteeseen perustuva saatanismi on todistettavasti vastuussa eräistä rituaalimurhista, esimerkiksi Hyvinkään kulttimurhasta.
Tällaiset rikolliset kultit yleensä rikkovat oman äitiuskontonsa säädöksiä vastaan. Tämä oli tilanne myös käytännöllisessä kabbalismissa. Viidennen Mooseksen Kirjan kohta 18:10-12 kieltää lasten murhat, taiat, ennustamisen, noituuden, velhouden, loitsut, apuhenget ja vainajanhenget. Käytännöllisessä kabbalismissa tehtiin taikoja, ennustettiin, lausuttiin loitsuja, kutsuttiin apuhenkiä, siis rikottiin tätä Mooseksen lakia.
Usein väitetään, että rituaalimurhasyytteen osoittaa vääräksi jo se, että Mooseksen laki kieltää juutalaisia syömästä mitään verta. Näin ollen he eivät voineet sekoittaa kristittyjen lasten verta pääsiäisjuhlansa happamattomiin leipiin ja punaviiniin. Perustelu on oikein ja järkevä, jos tarkoitetaan juutalaisia kansana, mutta Mooseksen lakia ei voi käyttää perusteluna siihen, että jokin käytännöllisen kabbalismin lahko tai salaseura ei olisi voinut tehdä rituaalimurhia. Käytännöllinen kabbalismi rikkoi Mooseksen lakia kaikissa muissa 5. Moos. 18:10-12 kohdissa. Miksi lakia ei olisi rikottu myös kohdassa, jossa kielletään lasten murha? Laki kieltää lisäksi vain kansan omien lasten murhan.
Tähän perusteluun voidaan yrittää vastata siten, että veren syönti on juutalaisuudessa hyvin jyrkästi kielletty: Mooseksen laissa se kielletään yhdeksässä kohdassa. Käytännölliset kabbalistitkaan eivät rikkoisi niin perustavalaatuista kieltoa. Tämäkään perustelu ei toimi: lapsia saatettiin murhata rikkomatta verensyöntikieltoa, kuten seuraavasta ilmenee.
Juutalainen tutkija Israel Yuval osoitti ensimmäisenä, että keskiajan ashkenazi-juutalaisten pääsiäistapoihin kuului Kymmenen kirouksen riitti. Hän ei tarkenna oliko riitti käytössä kaikilla ashkenazi-juutalaisilla. Voidaan olettaa, että riittiä noudatti vain jokin pieni käytännöllisten kabbalistien ääriryhmä.
Riitin tausta on pääsiäisen eksodustarina, jossa Mooseksen kirousten kautta Jumala rankaisi Egyptiä kymmenellä vitsauksella. Keskiaikaisten kabbalistien ajattelussa lopun aikoina tapahtuisi samalla tavalla. Heidän ajattelussaan Egyptin korvasi kristikunta ja Mooseksen Messias. Juutalainen Messias johtaisi juutalaiset kotimaahansa, kristittyjä kohtaisivat vitsaukset.
Kymmenen kirouksen riitti on osa käytännön kabbalaa ja syntynyt ehkä 1100-luvulla. Riitti sisälsi loitsuja, joilla aiheutettiin niitä vitsauksia, joilla Mooses Egyptiä rankaisi: ruttoa, rottia, ja niin eteenpäin. Riitissä nostettiin demoneita, sidottiin ne ja käytettiin niiden voimaa vitsausten aikaansaamiseen, rikastumiseen ja muuhun sellaiseen. Israel Yuvalin mukaan Kymmenen kirouksen riitissä käytettiin kuivattua verta viiniin sekoitettuna.
Juutalainen professori Ariel Toaff julkaisi vuonna 2007 kirjan Pasque Di Sangue, jossa selvitteli Kymmenen kirouksen riitin ja keskiaikaisten rituaalimurhien suhdetta. Hän tutki kirjassaan Trentin Simonin rituaalimurhatapausta vuodelta 1475. Toaffin mukaan tässä tapauksessa syytetyt todella olivat syyllisiä. Syytetyt ja siitä myös tuomitut juutalaiset kuvailivat jiddishillä Kymmenen kirouksen riitin ja viittasivat tunnettuun Jeesusta halventavaan pamflettiin nimeltä Sefer Toledot Yeshu.
Syyttäjä ei ymmärtänyt jiddishiä eikä millään tavoin voinut tietää ashkenazijuutalaisten Kymmenen kirouksen riitistä. Syyttäjä ei siis ollut laittanut sanoja kuulustellun suuhun. Syytetyt eivät olleet keksineet uskomatonta tarinaa, jonka syyttäjä halusi kuulla, vaan he kertoivat todellisesta riitistä ja todellisista uskomuksistaan.
Vaikka kuulustelussa käytettiin kidutusta, tunnustusten täytyi olla aitoja. Rituaalimurhasyytös oli siis tässä tapauksessa tosi.
Kovan painostuksen seurauksena Toaff joutui vetämään kirjansa pois myynnistä ja julkisesti peruuttamaan kirjan päätelmän, että happamattomiin leipiin tarvittu kuivattu veri olisi saatu murhilla. Kirja vedettiin pois myynnistä, mutta sekä alkuperäinen että korjattu versio löytyvät verkosta.
Kirjan korjattu versio väittää edelleen, että kristittyjen lasten verta tarvittiin happamattomiin leipiin, mutta spekuloi että veri olisikin saatu ostamalla vapaaehtoisilta luovuttajilta. Köyhät vanhemmat möivät lapsiaan keskiajalla, se on totta. Vanhemmat saattoivat olla vapaaehtoisia, mutta eivät lapset itse.
Juutalaisten pääsiäisateria seder nautitaan hagganah-rituaalin mukaisesti. Pääsiäisaterialla muistellaan eksoduksen aikoja ja niitä kymmentä kirousta, jotka Mooses langetti Egyptin ylle. Sederiin kuuluu muitten ruokien ohella happamattomien leipien, matzojen, syönti ja viini: kunkin tulee juoda neljä kuppia punaviiniä. Viini symbolisoi verta. Juutalaisten hagganah-rituaalin mukaan toimittaessa sen enempää matzoissa kuin viinissäkään ei ole verta.
Toaffin kirjan mukaan keskiajalla toimi lahko, joka käytti erilaista hagganah-rituaalia. Lahkon rituaali oli Kymmenen kirouksen riitti. Samoin kuin tavallinen hagganah-rituaali, tämäkin riitti kuvasi Jumalan Egyptiin lähettämää kymmentä vitsausta, pääsiäisen eksodustarinan yhtä pääkohtaa, mutta kyseisessä riitissä talon isännän sederin viiniin oli lisätty hiukan kuivattua verta. Veriviiniä ei juotu, vaan talon isäntä kaatoi sitä maahan kymmenen kirouksen riitin edetessä, tilkkanen joka kirouksen kohdalla. Mooseksen lain kielto veren syömisestä toteutui, samoin kohdan 5. Moos 12.16 käsky kaataa veri maahan.
Lahkon syömiin matzoihin, tai tarkemmin: shimmurim-leipiin, oli lisätty hitunen kuivattua verta. Toaffin mukaan juutalaiset saivat keskiajalla syödä kuivattua verta, esimerkiksi lääkkeissä, koska kuivattu veri ei ole elävää, mutta se ei ole olennaista: leipiä luultavasti ei syöty, niillä tehtiin taikoja. Kirjassa Sefer Ha-Razim
käsketään sekoittamaan leijonanpennun verta viiniin ja tekemään kakkuja jauhoista, vedestä ja kukon verestä. Kakku murennetaan ja sillä tehdään taikoja. Viini kaadetaan maahan Mooseksen lain mukaan. Mooseksen lain kielto veren syömisestä toteutuu sekä kakkujen että viinin osalta.
Sefer Ha-Razim on kirjoitettu 200-luvun lopulla tai 300-luvun alussa. Kirja on onnistuttu kokoamaan Vanhan Kairon Ben Ezran Synagoogan genizasta, varastohuoneesta, löytyneistä tekstin paloista. Genizan vanhimmat kirjoitukset ovat 800-luvulta, joten ainakin tähän asti Sefer Ha-Razimia käytettiin synagoogassa. Tiedetään, että kirjoitus oli käytossä kauemmin: keskiaikainen käytännön kabbalismiin suuntautunut Chasidei Ashkenazi -lahko tunsi tekstin ja perusti magiansa paljolti siihen.
Mooseksen lain kohta 3. Moos 19.26 ei toteudu Sefer Ha-Razimssa. Lain kohta kieltää sekä veren syömisen että taikuuden ja ennustamisen, mutta kakkuja käytettiin taikuuteen ja ennustamiseen.
Tämä sopii yhteen sen seikan kanssa, että Chasidei Ashkenazi -lahkon kabbalistimestarit, Ba’al Shemit, lausuivat Jumalan salaisen nimen. Juutalaisuudessa Jumalan nimen lausuminen on kielletty. Nimen sai lausua vain ylipappi temppelin kaikkein pyhimmässä kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä. Sovitusta ei voinut olla ilman nimen lausumista. Silti Ba’al Shemit tekivät taikoja lausumalla Jumalan nimen. Ba’al Shem siis oli kultin ylipappi ja hänen kohdallaan Mooseksen laki tulee lukea eri tavalla.
Samanlainen poikkeus laissa on veren syömisen osalta. Kabbalan tärkein kirja on Zohar. Kabbalisteille Zohar on yhtä paljon Jumalan sanaa kuin Toora ja enemmän kuin Talmud. Zoharin pyhin kirja on Idra Zuta. Idra Zutassa on kohta 775, jossa koko seuruetta kehoitetaan juomaan verta. Idra Zutassa ei käsketä kaatamaan verta maahan vaan juomaan se.
Veri Idra Zutassa on joidenkin versioiden mukaan linnunverta, mutta se ei muuta asiaa: 3.Moos 7:26-27 kieltää linnunveren syömisen ja 3.Moos 17:10-14 kieltää kaiken veren syömisen. Silti Idra Zuta ei voi olla Mooseksen lain vastainen. Päinvastoin, Zohar selittää Mooseksen lain syvällisemmän tarkoituksen.
Idra Zuta ja sitä Zoharissa edeltävä Idra Rabba selittävät aina yhtä hämärällä kielellään uhrin merkityksen kohdissa 564, 565, 566 and 580. Uhri on välttämätön lievittämään Jumalan tuomiota: vain uhrituli ja savu alttarilla lievittää alemman jumaluuden, Aabrahamin Jumalan, tuomiota, mutta suloinen tuoksu Jumalan nenässä ei ole uhrin savu vaan kansan vaikeuksien lievitys.
Uhri vastaa pääsiäislammasta, jonka veri pelasti israelilaiset Jumalan enkelten kostolta eksoduksen aikana. Sama symboliikka on kristinuskon ehtoollisessa. Jeesus pyytää opetuslapsiaan syömään lihaansa ja juomaan vertaan. Pääsiäisen seder-ruokaan liittyy aina verisymboliikka.
Mooseksen lain yhdeksän kohtaa, jotka kieltävät veren syönnin, ovat 1.Moos 9:4, 3.Moos 7:26-27, 3.Moos 19:26, 5.Moos 12:6 ja 5.Moos 12:23-25. Niistä selviää, että veressä on sielu, veressä on lunastus ja veri on tarkoitettu alttarille. Lunastusta ei voi olla ilman verta, kuten myös Uuden testamentin Heprealaiskirje todistelee. Lunastus vaatii veren syönnin, kuten Jeesus sanoo: sillä joka ei juo hänen vertaan ei ole paikkaa Taivaassa. Veren syönti muussa tarkoituksessa on kielletty, kuten Jumalan nimen lausuminen on kielletty kaikissa muissa tilanteissa kuin ylipapin lunastuspäivän rukouksessa, silloinkin nimen lausumiseen liittyy veriuhri.
Pääsiäisaterian veri voi olla symbolinen, kuten juutalaisten
sederin ja kristittyjen ehtoollisen viini, tai se voi olla todellista, kuten Toaffin kuvaaman lahkon sederin viini. Oikeaa verta sisältävän viinin voi kaataa maahan ja matzot voi murentaa ja tehdä niillä taikoja, tai Ba’al Shem voi juoda viinin ja syödä kakun. Missään näistä vaihtoehdoista todellinen Zoharin paljastama Mooseksen laki ei rikkoudu.
Voiko veri olla leijonanpennun, kukon tai linnun verta? Luultavasti ei ja mistäpä Euroopan juutalaiset olisivat saaneet leijonanpennun verta. Veren tulee lunastaa synnit. Kristinuskon mukaan vain Jeesuksen veri lunastaa synnit. Toaffin kirjan mukaan Kymmenen kirouksen riitin veren tuli olla kuivattua kristityn pojan verta.
Veri kerätään uhrilta, joka on rituaaliteurastettu. Uhrattavalle tuotetaan mahdollisimman suuret kärsimykset, on uhri sitten eläin tai ihminen, koska uhrattava kantaa kansan synnit. Uhrattavan tulee hyväksyä osansa passiivisena, ehkä huumattuna. Jeesuksen rooli passiokertomuksessa Jumalan kärsivänä palvelijana vastaa uhrin roolia.
Toaffin mukaan tätä ashkenazi-juutalaisten riittiä ei tunnettu Espanjan, Italian tai Lähi-Idän juutalaisyhteisöissä, eikä näitä muita yhteisöjä myöskään syytetty rituaalimurhista. Toaff uskoo siis, että rituaalimurhat, joiden seurauksena juutalaiset Espanjasta karkoitettiin, teki muualta Espanjaan muuttanut ashkenazi-lahko.
Olettaen, että Toaff oli oikeassa kirjansa ensimmäisessä painoksessa ja rituaalimurhia tekevä ashkenazi-lahko oli olemassa, niin sen on täytynyt olla varsin pieni: jos vain yksi lapsi murhattiin vuodessa, lahkon koko rajoittuu muutamaan kymmeneen perhekuntaan. Vaikka riitti vaati vain hyvin vähän kuivattua verta, yhdestä lapsesta saadaan vain 2-3 litraa verta.
Pienen rikollisen lahkon olemassaolo suuremmassa väestössä ei ole mahdotonta: Sisiliassa, jonka väestö on noin viisi miljoonaa, toimii nykyään 94 mafiaperhettä. Mafiaperhe on paljon perhekuntaa suurempi yksikkö. Ashkenazi-juutalaisten määrä on 1100-1400 -luvuilla ollut kymmenissä tuhansissa. Luonnollisin epäilty, kabbalistinen Chasidei Ashkenazi -lahko, käsitti vain muutaman suvun.
Juutalaiset lähteet selittävät rituaalimurhasyytöksen johtuvat juutalaisen Purim-juhlan tavasta, jossa persialaista juutalaisten vihamiestä Hamasia esittävä nukke hirtetään tai joskus ristiinnaulitaan. Kristityt olisivat nähneet ristiinnaulitun nuken ja huhu olisi muuttanut sen kristityksi lapseksi. Rituaalimurhasyytöksiä tämä ei selitä. Parikymmentä syytöstä käsiteltiin oikeudessa. Murha oli todellinen, ei hirtetty nukke. Rituaalimurha tapahtui usein pääsiäisen aikaan, mutta myös Purim-juhlan aikaan sijoittuvia tapauksia tunnetaan.
Myös Purim-juhlan kertomus liittyy eksodukseen. Tarina perustuu Esterin kirjaan, joka kertoo juutalaisten eksoduksesta Persiasta 400-luvulla eKr. Tätä eksodusta edelsi vainon uhka: Hamas oli uhannut tappaa kaikki Persian juutalaiset, mutta niin ei käynyt. Juutalaiset saivat Persian kuninkaan muuttamaan käskynsä. Juutalaiset saivat ryöstää persialaisten omaisuudet ja halutessaan tappaa heidät. Juutalaiset veivät omaisuudet, mutta tappoivat vain Hamasin perheineen. Hamar oli vaatinut itselleen jumalalle tulevaa kunnioitusta: kaikkien tuli kumartua hänen edessään. Hamas oli siis antikristushahmo. Hamas aikoi vainota juutalaisia, mutta vaino estettiin.
Esterin kirjan luultavasti keksitty kertomus muistuttaa eksotustarinaa. Eksoduksessa faarao oli jumala. Viimeinen vitsaus oli Egyptin esikoisten surma. Myös faaraon poika, siis jumalan poika, kuoli. Juutalaisia suojeli pääsiäislampaiden veri. Juutalaiset veivät mennessään suuren määrän egyptiläisten kultaa. Ennen eksodusta faarao oli sortanut juutalaisia.
Näissä tarinoissa on messiashahmo, joka johtaa kansan kotimaahansa, juutalaisten vaino; antikristushahmo, joka vaatii itseään kunnioitettavaksi jumalana; juutalaisten vastustajan kuolema sekä omaisuuden vieminen. Eksoduskertomuksessa on lunastava veri, Purim-tarinasta se puuttuu.
Jeesuksen tarina muistuttaa eksoduskertomusta siinä, että Jeesus oli pääsiäislammas, jonka veri lunasti synnit. Silti Jeesuksen tarina muistuttaa enemmän Joosefin kertomusta. Joosef näki unen, jossa hän oli kuningas, jota veljien ja isän tuli kunnioittaa. Veljet haavoittivat Joosefia, heittivät hänet kuoppaan ja näyttivät isälle veristä vaatetta. Joosefin uskottiin kuolleen, mutta hänestä tuli faaraon kakkosmies. Joosef johti israelilaiset pois kotimaasta.
Jeesus oli Jesajan kärsivä Jumalan palvelija, jonka kädet ja jalat olivat haavoitetut. Jeesus kuoli ja kuoleman todisteena oli verinen käärinliina, mutta Jeesus nousi kuolleista ja istuutui Jumalan oikealle puolelle. Jeesus ennusti temppelin tuhon ja sodan. Juutalaiset menettivät kotimaansa. Jeesus ei ollut ainoa messias, jonka rooli oli olla Jumalan kärsivä palvelija: Ensimmäisen juutalaissodan alussa juutalaiset tappoivat kapinajohtaja Galileaan Juudaksen sukuisen messiaan Menahem ben Juudaan. Jumalan kärsivä palvelija on toinen messiaan kahdesta hahmosta.
Myös Nebukadnessar vei juutalaiset kotimaastaan. Profeettojen mukaan Nebukadnessar oli Jumalan palvelija hyökätessään Juudeaan, piti itseään kaiken maailman kuninkaana ja alennettiin eläimen tasolle. Nebukadnessarkin on tavallaan tämä toinen messiashahmo.
Messias ilmaantuu kahdessa roolissa: Messiah ben Josef johtaa kansan pois kotimaasta, Messiah ben David johtaa kansan kotimaahan. Keskiaikaisen rituaalimurhan uhri oli enemmän Hamas kuin Jeesus: keskiajalla juutalaiset odottivat paluuta kotimaahan.
Ensimmäiset paremmin tunnetut rituaalimurhatapaukset tapahtuivat Englannissa 1100-1200-luvuilla, joskin Saksassa oli epämääräisiä tietoja rituaalimurhatapauksista samalta tai hieman varhaisemmaltakin ajalta. Englannin keskiajan juutalaiset olivat ashkenazi-juutalaisia ja heidän pääammattinsa oli koronkiskonta.
Juutalainen koronkiskuri Lincolnin Aaron nousi nopeasti Englannin rikkaimmaksi mieheksi. Kuningas suojeli juutalaisia ja samalla verotti osan heidän tuloistaan. Aaron teki omaisuutensa lainaamalla rahaa kirkkojen rakentamiseen. Lainojen korko oli tähän aikaan 30-40 prosenttia, joskus ylikin: Trentissä, Italiassa, se oli 43.5 prosenttia 1400-luvun lopulla. Jos joutuu ottamaan näin korkeakorkoista lainaa, niin sen ottaa joko pakotettuna rahapulassa eikä sitä silloin pysty maksamaan takaisin, tai sen ottaa johonkin todella tuottavaan toimintaan. Kirkot tuottivat, jos niissä oli ihmeitätekeviä pyhäinjäännöksiä.
Englannissa juutalaisia ei aluksi asetettu syytteeseen rituaalimurhista, ei voitu, heitä suojeli kuningas, joka sai heiltä suuret verotulot. Sen sijaan uhrien ympärille rakennettiin marttyyrikultti. Uhrien ruumiiden väitettiin loistaneen valoa ja tehneen ihmeitä. Olettaen, että ihmeitä ei todellisuudessa olisi tapahtunut, nämä piirteet herättävät mieleen sen kyynisen mahdollisuuden, että rahan lainaaja ja lainanottaja olisivat yhteisymmärryksessä järjestäneet lainaajalle hyvän tulolähteen ihmeitä tekevän marttyyrin avulla, jolloin laina saataisiin maksettua takaisin korkoineen.
Näin tuskin oli. Murhattuja lapsia löytyi, mutta kirkko tuskin murhia tilasi. Kuningas tarvitsi juutalaisten rahoja ja sen vuoksi juutalaisia ei aluksi syytetty rituaalimurhista. Se että juutalaisia lopulta syytettiin Englannissa ei johtunut antisemitismistä vaan liian vahvoista todisteista. Kuningas ei halunnut syyttää juutalaisia, mutta tutkitut tapaukset osoittivat liian selvästi heihin.
Tiedetään, että 5-8 poikaa murhattiin Englannissa noina aikoina. Murhiin liittyi selviä rituaalimurhan piirteitä, kuten uhrin verettömyys ja ristiinnaulitun haavat käsissä, jaloissa ja otsassa. Ei tiedetä kuka nämä murhat teki, mutta silloisissa tutkinnoissa juutalaistet todettiin syyllisiksi. Tiedetään, että juutalaisia asui Englannissa vuodesta 1066 vuoteen 1290. Englannin rituaalimurhatapaukset alkoivat 1144 ja loppuvat vuoteen 1255.
Uusia rituaalimurhatapauksia Englannissa ilmaantui vasta 2000-luvulla. Nämä tuoreet tapaukset, kuten vuonna 2001 Thamesista löytynyt pojan ruumis, liittyvät muti-murhiin (woodoo-uskontoon) tai saatanismiin. Rituaalimurha yleensä liittyy magiaan, harvemmin psykopaattiin, tuskin koskaan tavalliseen rikolliseen tai lapsen raiskaukseen, joka olisi naamioitu rituaalimurhaksi.
Psykopaatteja on kaikkina aikoina. Yli sadan vuoden rituaalimurhien kausi 1114-1255 ja sen jälkeinen 750 vuoden tauko ei viittaa psykopaatteihin.
Magiavaihtoehdossa kabbalismi on uskottavin kandidaatti. Englannin pakanalliseen druidiuskontoonkin kuului ihmisuhraus, mutta druidit olivat kadonneet kauan aiemmin. Euroopan keskiaikainen noituus ja magia pohjautui kabbalaan ja alkemiaan. Jos rituaalimurhat teki jokin ei-juutalainen kultti, miksi Englannin viimeinen tunnettu murha oli vuonna 1255? Vastaavia rituaalimurhia oli muuallakin Euroopassa, joten puhtaasti englantilaista noitakulttia ei tarvitse epäillä.
Euroopan ensimmäinen rituaaliuhritapaus oli Norwichin William vuonna 1144 Englannissa. Noin vuonna 1160 vaikutti iranilainen messias nimeltä David Alroy. Hän oli opiskellut hajaannuksen ajan prinssin, exilarchin, hovissa. Exilarch-perheen jäseniä muutti Espanjaan. Ajallisesti William ja David ovat lähellä toisiaan. Juutalainen apokalypsi Serebbaabelin kirja ilmoittaa aikojen lopuksi vuoden 1059. Talmudin 6000-vuotislaskelmasta saadaan yksi aikojen loppu vuoteen 1240. Messiaan tuloa varmasti odotettiin juutalaisuudessa 1100-luvun puolivälissä.
Norwichin Williamin tapauksessa juutalaisuudesta kristinuskoon kääntynyt Cambridgen Theobald selitti rituaalimurhan siten, että profetian mukaan juutalaiset eivät voi palata Israeliin, ellei joka vuosi uhrata yhtä kristittyä lasta. Rituaalimurhan kieltäjät ovat väittäneet, että Theobald itse oli murhaaja, mutta murha-aikaan hän oli toisaalla. Theobaldin antama selitys ei ole mitenkään älytön tai edes omituinen. Juutalaisten paluu kotimaahansa on uusi eksodus. Eksoduskertomuksessa Jumalan enkelit tappoivat kaikki Egyptin esikoispojat. Purim-tarina on toinen muoto eksoduskertomuksesta. Siinä hirtetään Hamas. Eksodus vaatii aina uhrin. Mooseksen lain mukaan lunastus on veressä.