Nyt voimme arvioida Pöytäkirjojen kirjoitusaikaa, kirjoittajaa ja tarkoitusta.
On väitetty, että dokumentti olisi kirjoitettu vasta vuonna 1902. Väite perustuu vain siihen, että Krushevan julkaisi dokumentin vuosina 1902-3. Dokumentin ajoitus vuoteen 1902 on ristiriidassa Sukhotinin todistuksen kanssa, jonka mukaan hän sai dokumentin vuonna 1895. Sisältöanalyysin perusteella ei voida sanoa kirjoitettiinko dokumentti vuonna 1902 vai oliko pohjalla vuonna 1895 kirjoitettu teksti, osa tekstistähän oli Jolyn vuoden 1864 kirjasta. Täytyy olettaa, että Sukhotinin lausunto on oikea ja Yuliana Glinka antoi dokumentin Sukhotinille vuonna 1895. Glinka luultavasti sai dokumentin samana vuonna ja Pöytäkirjat myös kirjoitettiin vuonna 1895.
On myös uskottavaa, että Glinka osti dokumentin misraimloosin jäseneltä ja se myytiin hänelle sillä tarkoituksella, että se päätyisi Ohranalle.
Viimeisen misraimloosin, Pariisin l’Arc-en-Cielin, jäsen, Memfis-misraim -loosien suurmestarina vuonna 1908 toiminut johtava martinisti Gerard Encausse, koodinimeltään Papus, kirjoitti vuonna 1901 antisemitistisen tekstin, jossa hän varoitti jonkin salaseuran maailmanvalloitussalaliitosta. Encausse varoitti tsaari Nikolai II:sta vallankaappaushankkeesta ja lupasi, että hän pystyy pitämään vallankumousta suunnittelevat voimat hallinnassa kuolemaansa asti. Nikolai II murhattiin bolsheviikkien vallankumouksessa 16 kuukautta Papuksen kuoleman jälkeen.
Gerard Encaussea epäiltiin aluksi Pöytäkirjojen kirjoittajaksi, mutta hän osoittautui syyttömäksi.
Teosofiseuran perustaja Helena Blavatsky kirjoitti juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmasta jo vuonna 1888. Madame Blavatsky oli initioitu memfis-misraim -riitin vapaamuurariuteen ja hän tunsi hyvin silloisen kuvion, jossa kumoukselliset misraim- ja memfisloosit uudelleenorganisoitiin memfis-misraim -riitiksi ja O.T.O:ksi. Myöskään Helena Blavatskya ei pidetä Pöytäkirjojen kirjoittajana.
Encaussen lisäksi Venäjän hovissa toimi parantajana ja neuvonantajana myös toinen martinisti, Lyonsin Philipp. Philipp oli Sergei Niliuksen kilpailija Nikolai II:n neuvonantajana. Voidaan olettaa, että martinistina Philipp kannatti Venäjän juutalaisvastaisia toimia samasta syystä kuin Hippolytus Lutostanski. Martinistit olivat kabbalisteja ja toivoivat juutalaisten palaavan kotimaahansa ja perustavan uuden Israelin. Profetioiden mukaan ennen kansan paluuta kotimaahansa sen oli koettava suuri vaino.
Pöytäkirjojen kirjoittaja tiesi misraim- ja memfisloosien aiemmasta vallankumouksellisesta toiminnasta. Hänellä oli myös käytettävissään ainakin Maurice Jolyn kirja. Vapaamuurareilla yleensä on kirjasto, jossa on heidän omaa materiaaliaan ja vapaamuurareista kirjoitettua materiaalia. Jolyn kirja, joka hyökkää misraimlooseja vastaan, olisi hyvin mahdollisesti löytynyt Pariisin l’Arc-en-Ciel-loosin kirjahyllyistä. Saunt-simonistit olivat vallassa Napoleon III:nen aikana, joten tämä sensuurin kieltämä kirja olisi hyvin voinut joutua misraimloosin käsiin.
Theodor Herzl perusti Maailman sionistikongressin vuonna 1881-82 Odessassa pogromien aikaan. Sionisteilla luultavasti ei ollut kopiota Maurice Jolyn kirjasta, joka ei ollut suunnattu juutalaisia vastaan. Tällä perusteella Pöytäkirjoja eivät kirjoittaneet Herzlin järjestön sionistit.
Pöytäkirjojen kirjoittaja tiesi myös kommunistien vallankaappauspyrkimyksistä ja että kommunistit olivat kopioineet toimintamallinsa paljolti karbonaareilta ja vallankumouksellisilta vapaamuurateilta. Trotsky opiskeli vankilassa vapaamuurareiden historiaa ja piti heitä esikommunisteina ja jatkuvana vallankumouksena. Kommunistien vallankumous johtaisi samanlaisiin tulokseen kuin Jolyn kirjassa oli hahmoteltu.
Venäjän bolshevikkivallankaappauksen jälkeiset tapahtumat vastasivat sen verran hyvin Pöytäkirjoissa esitettyjä suunnitelmia, että länsimaissa Pöytäkirjoja aluksi pidettiin bolshevikkien suunnitelmana, siis ennen kuin Times-lehti osoitetti ne plagiaateiksi Jolyn kirjasta.
Vapaamuurareilla myös oli osuus Venäjän vallankumouksissa. Helmikuun 1917 vallankumouksen teki siihen tarkoitukseen perustettu poliittinen vapaamuurarius, joka luovutti vallan bolsheviikeille. Amerikkalainen lehdistö otti ilolla vastaan tiedon bolsheviikkivallankumouksesta Venäjällä, kuten voi varmistaa Gummeruksen Vuosisatamme Kronikasta.
Tukivatko juutalaispankkiirit kommunista vallankumousta?
Mikäli ajatus tuntuu oudolta, kannattaa tarkistaa henkilö nimeltä Alexander Parvus. Hän oli juutalainen kommunisti ja pankkiiri ja rahoitti Leniniä. Parvuksella oli yhteyksiä Saksaan, mutta rahojen alkuperä on epäselvä.
Stalin syytti juutalaista Leon Bronsteinia eli Trotskya yhteyksistä kansainvälisiin kapitalisteihin, karkoitti hänet ja murhautti. Trotskylla nähtävästi oli vaikutusvaltaisia tukijoita: hän matkusti New Yorkiin ja sieltä palasi Kanadan kautta Venäjälle. Kanadan poliisi pidätti Trotskyn seurueineen, mutta ylemmän tahon käskystä päästi heidät jatkamaan matkaansa vaikka Venäjä oli liittoutuneiden puolella Ensimmäisessä maailmansodassa ja Trotsky oli selvästi menossa tekemään vallankumousta Venäjällä. Saiko Trotsky rahoitusta Amerikasta? Todennäköisesti, mutta ei ole selvää keneltä.
Rothschildin lähipiiriin kuuluva amerikkalainen juutalaispankkiiri ja sionisti Jacob Schiff järjesti Japanille lainan ammushankintoihin Japanin-Venäjän vuoden 1904-5 sodan aikana. Samalla Venäjän lainansaanti estyi. Lainoitus oli pääsyy Japanin voittoon.
Jacob Schiff vetosi juutalaiseen vapaamuurariuden kaltaiseen järjestöön nimeltä B’nai B’rith pyytäen heitä osallistumaan juutalaisten muuttohankkeeseen. Sen jälkeen B’nai B’rith toimi aktiivisesti juutalaisten muutossa Venäjältä. B’nai B’rith oli ratkaisevassa roolissa siinä, että USA:n presidentti tunnusti Israelin valtion vuonna 1948.
USA:n kansallisarkistossa on dokumentti nimeltään National Archives. Dept. of State. Decimal File 1910-29, No. 861.4016/325, päivätty 21. tammikuuta 1929. Siinä sanotaan, että “vuonna 1916 kuulimme ensimmäisen kerran vallankumoushankkeesta Venäjällä.” Kohta listaa seitsemän vallankumoushankkeen takana olevaa juutalaista, ensimmäisenä on Jacob Schiff. Suurta painoa tälle lähteelle ei voi antaa, koska päiväys on vuodelta 1929 ja kyseessä ei siis ole amerikkalainen tiedustelutieto vuodelta 1916.
Juutalaispankkiirien osuus kommunistien vallankumouksessa jää todistamatta. Vallankumouksella vapaamuurariudella täytyi myös olla rahallisia tukijoita, koska vallankumous vaatii rahaa. Ranskan Suuren Vallankumouksen jälkeen tukijat tuskin olivat ainakaan kohdemaan aatelistoa. Väitetään, että memfisloosit saivat rahoitusta englantilaisilta vapaamuurareilta. Toisaalta jo Osman Bay väitti vuonna 1873 julkaistussa kirjassaan, että vallankumouksia järjesti juutalaisten ja vapaamurareitten salaliitto. Osman Bey oli oikealta nimeltään Frederick Millinger ja hänen isänsä oli ollut Lordi Byronin lääkäri. Lordi Byron oli vapaamuurari ja tekemisissä karbonaarien kanssa. On mahdollista, että Frederick Millinger olisi kuullut jotain isältään. Ehkä misraimlooseja todella rahoittivat juutalaispankkiirit. Tätä emme tiedä.
Oliko pankkiireilla Maurice Jolyn kirjaa, että he olisivat voineet kirjoittaa Pöytäkirjat? Luultavasti ei.
Uskottavin Pöytäkirjojen kirjoittajataho on martinistit tai teosofit, jotka saivat käsiinsa misraimloosien kirjallista materiaalia. Syy Pöytäkirjojen kirjoittamiseen oli sionismi: antisemitismin avulla juutalaiset pakotettaisiin muuttamaan Palestiinaa, koska muuten he eivät halunneet muuttaa. Martinistien päämäärä oli kabbalistinen lopun aikojen käynnistäminen, Israelin luominen.
Jatketaan maailmansotiin.
Ensimmäinen maailmansota käynnistyi Arkkiherttua Ferdinandin murhasta 1914. Sarajevon laukaukset ampui Gavrilo Princip, joka oli, kuten kaikki kumppaninsakin, vasta teini-ikäinen. Hän oli jäsen serbien terroristijärjestössä Musta Käsi, samoin kuin poliittisessa järjestössä Nuori Bosnia. Nuori Bosnia oli Mazzinin Vapaa Eurooppa -liikkeen inspiroima koululaisten järjestö. Kuinka maailmanpalo saattoi syntyä koululaisten järjestön hurmoksellisesta toimesta?
Ei se tietenkään sillä tavalla syntynyt: aseet ja koulutuksen attentaatit tekijöille antoi Serbian tiedustelupalvelu – Serbia siis hyväksyi murhan. Attentaatin odotettu seuraus oli Itävallan hyökkäys Serbiaan. Itävalta oli sotilaallisesti selvästi Serbiaa vahvempi. Serbian tiedustelu ei olisi mitenkään voinut sallinut attentaattia, ellei Venäjä olisi jo antanut lupausta aseellisesta tuesta Itävaltaa vastaan. Venäjä oli siis sen antanut.
Venäjän täytyi tietää, että Saksa tulisi tukemaan Itävaltaa, niin kuin kävikin. Venäjä oli puolustusliitossa Ranskan kanssa, mutta sen täytyi olla varmistanut, että Ranska myös tulisi liittymään sotaan. Näin oli varmasti tehty ja Ranska oli vakuutukset antanut.
Englanti liittyi sotaan kun Saksa hyökkäsi Ranskaan Belgian kautta. Belgian kautta hyökkääminen kuului Scheiffenin vuonna 1905 Saksan armeijalle laatimaan hyökkäyssuunnitelmaan. Englanti oli taannut Belgian puolueettomuuden. Joko Englanti tiesi Schleiffenin suunnitelmasta tai osasi sen päätellä sotilaallisista realiteeteistä. Englanti täytyi saada liittoon Saksaa vastaan, muuten Venäjän ja Ranskan voimat eivät olisi riittäneet, mutta julkisesti Englanti ei antanut vakuutusta.
Tiesikö Venäjän kuitenkin ennalta, että sekä Ranska että Englanti liittyisivät sotaan ennen kuin käynnisti liikekannallepanon? Se ei ole varmaa, koska Venäjän liikekannallepano Itävaltaa vastaan oli aluksi vain osittainen. Saksa vastasi Venäjän osittaiseen liikekannallepanoon omalla täydellä liikekannallepanollaan, jolloin Venäjä mobilisoi täydellisesti.
Uskoiko Saksa Venäjän liikekannallepanoon luvatessaan tukensa Itävallalle ennen Itävallan hyökkäystä Serbiaan? Saksa ei varmasti uskonut Englannin liittyvän sotaan, koska siinä tapauksessa keskusvallat olisivat alakynnessä.
Englanti ei uskonut suursotaan. Se ei ollut sotilaallisesti valmistautunut. Winston Churchill uskoi, että Saksan voisi pitää kurissa pelkästään laivaston avulla.
Miksi Turkki liittyi sotaan keskusvaltojen puolelle? Turkki oli sotilaallisesti heikko eikä voinut toivoa menestystä sotatoimilleen. Turkin houkutteli mukaan Von Oppenheimer. Hän oli saksalainen ja katolinen, mutta syntynyt juutalaiseen perheeseen. Turkissa oli tähän aikaan myös juutalainen kommunistipankkiiri Alexander Parvus, joka työskenteli Saksalle. Palestiinasuunnitelman kannalta Turkin liittyminen sotaan keskusvaltojen puolelle oli olennaista. Turkki oli hylännyt Moses Montefioren pyynnön juutalaisten kotimaasta Palestiinassa. Sodan seurauksena Englanti miehitti Palestiinan.
Maailmansota ei syttynyt vahingossa koululaisten suunnittelemasta attentaatista. Yhdysvalloissa anarkisti Leon Czolgosz ampui presidentti William McKinleyn vuonna 1901. Tapaus tutkittiin, Czolgoszilla ei ollut kytkentöjä laajempaan salaliittoon. Murha ei johtanut suurempiin seuraamuksiin. Arkkiherttua Ferninandin murha käynnisti maailmanpalon, koska Serbian tiedustelulla oli osuutensa murhan suunnittelussa.
Luultavasti Englannin, Saksan, Venäjän ja Turkin ylin johto ei tiennyt maailmansotasuunnitelmasta, mutta jotkut avainpaikoilla olevat henkilöt jokaisessa maassa tiesivät, että Englanti ja myöhemmin USA tulisivat liittymään sotaan ympärysvaltojen puolelle ja että sen seurauksena keskusvallat tulisivat häviämään ja Palestiina joutuisi Englannille. Tämä tarkoittaisi solutusta, menetelmää, jota Bavarian Valistuneet ja kommunistit yrittivät käyttää.
Luonnollisin epäilty taho oli vapaamuurarit, joiden toimintamalli oli soluttautuminen. Heti sodan jälkeen väitettiin, että vapaamuurareilla oli jotain osuutta sodan syttymisessä ja attentaatissa, mutta muurareiden webbisivulta voi lukea, että syytökset olivat perusteettomia. Syytösten pohjana oli vuonna 1918 julkaistu kirja, jonka väitettiin sisältävän attentaatistä syytettyjen vuoden 1914 oikeudenkäynnin muistiinpanot. Näissä muistiinpanoissa syytetty Nedjlko Čabrinović oli esittänyt väitteitä vapaamuurareiden osallisuudesta. Oikeus ei näihin väitteisiin uskonut.
Koko kirja oli muurareiden mukaan väärennös: muistiinpanojen kirjaaja, salanimellä esiintynyt Professori Pharos, olikin muuan Sarajevon jesuiitta Anton Puntigam. Vapaamuurarisivuston mukaan jo vuonna 1912 Katolisen Liigan lehti Revue Internationale des Sociétés Secretes oli esittänyt vastaavanlaisia syytöksiä antipaavillisesta salaliitosta, joten tässä oli kyseessä vain samaa iänikuista kirkon propagandaa vapaamuurareita vastaan.
Vielä kymmenen vuotta sitten tällainen vastaus olisi tuntunut täysin uskottavalta. Salaliittoteoreetikot keksivät kaikenlaista perätöntä ja kaikesta syytetään muurareita ja juutalaisia. Eräät salaliittoteoreetikot väittävät, että maailmaa hallitsevat tähdistä tulleet matelijat. Salaliittoteoriat voi jättää omaan arvoonsa ja netti on täynnä roskaa.
Mutta netissä ei ole vain roskaa: siitä on paljon hyötyä tässäkin.
Entisaikaan mitään ei voinut tarkistaa, ellei käynyt tilaamaan vanhoista artikkeleista kopioita jostain ulkomaisesta kirjastosta. Nyt monet asiat voi tarkistaa verkon kautta hyvin helposti. Tosiasiat ovatkin varsin erilaiset. Kyseinen vuonna 1912 julkaistu katolisen kirkon lehden artikkeli löytyy ilmaisena Scribd:stä viitteellä RSS009-Septembre_1912 ja sen sivulla 788 on todellakin teksti: Ehkä jonain päivänä selviää, mitä korkea-arvoinen sveitsiläinen muurari sanoi Arkkiherttuasta: hän on hyvä, sääli, että hänet on tuomittu. Hän kuolee askeleillaan kruunuun.
Vaikka kyseinen katolisen kirkon lehti onkin muurareita, kommunisteja ja juutalaisia vastaan, niin voidaan olla varsin varmoja siitä, että lehden kirjoittajat eivät osanneet ennustaa noin tarkasti ja myös on varmaa, että katolinen kirkko ei käynnistänyt maailmansotaa, jotta olisi voinut syyttää siitä vapaamuurareita. Kyseessä oli jokin sisäpiirin vuotama tieto.
Toinen tieto on Itävallan Ensimmäisen maailmansodan aikaiselta ulkoministeriltä nimeltä Ottokar Czerin. Hän oli Arkkiherttuan henkilökohtainen ystävä ja vuonna 1919 julkaistussa kirjassaan Im Weltkriege hän kertoo seuraavaa: Vuosi ennen sotaa hän kertoi minulle, että vapaamuurarit olivat päättäneet tappaa hänet.
Kyseinen kirja löytyy englanninkielisenä käännöksenä nimellä In the World War ilmaiseksi Gutenberg-projektista ja mainittu kohta todella on kyseisessa kirjassa. Czerin ei kerro mistään jesuiittojen mustamaalauskampanjasta. Arkkiherttuaan, samoin kuin muihin korkea-arvoisiin aatelisiin, kohdistui tuohon aikaan useita murhayrityksiä.
Kyseisestä Pharoksen vuonna 1918 julkaistusta kirjasta: Pharos, Der Prozess gegen die Attentäter von Sarajevo löytyy myös tietoja netistä. Kirjan julkaisijana ja esipuheen kirjoittajana on kuuluisa saksalainen juristi ja professori Josef Kohler. Tämä seikka, samoin kuin Čabrinovićin kuulustelun lukeminen, heikentää vapaamuurarien väitettä, että kuulustelumuistiinpanot olisivat väärennettyjä. Anton Puntigam on toki voinut osallistua oikeudenkäyntiin ja kirjata asiat muistiin pikakirjoituksella. Sotilasoikeuden istuntojen viralliset pöytäkirjat ovat jostain merkillisestä syystä kadonneet.
Vuonna 2004 paljastui, että Principin murha-ase joutui Puntigamin haltuun: hän aikoi perustaa museon Arkkiherttuan muistolle. Se vihjaa siihen, että Puntigam luultavasti oli mukana oikeudenkäynnissä. Se ei millään tavoin heikennä päätelmää vapaamuurareiden osuudesta. Jos Puntigam itse oli oikeudenkäynnissä kirjaamassa muistiin asioita, niin kuinka tämä seikka voisi heikentää hänen raporttinsa uskottavuutta?
Vapaamuurarit olivat vallassa Englannissa, Ranskassa ja USA:ssa. Venäjällä Kerenski oli vapaamuurari. Turkissa nuorturkkilaiset ja Italiassa Mazzinin liike Nuori Italia olivat läheisissä suhteissa vapaamuurareihin. Vapaamuurareiden tavoite maailmasodalle oli sota, joka päättää sodat. Siis sota, joka on niin mieletöntä tappamista, että ihmiset sen käytyään pyrkivät maailmanrauhaan maailmanhallituksen, Kansainliiton, avulla. Tämä on sama motto, jolla nykyään pönkitetään EU:ta: ei koskaan enää.
Toinen vapaamuurarien tavoite oli kaataa monarkiat Saksassa, Itävallassa ja Venäjällä. Sionistien tavoite oli saada kotimaa Palestiinasta – Turkin sulttaani esti tämän tavoitteen toteutumisen. Kommunistien tavoite Venäjällä oli saada aikaan vallankumous Saksan hyökkäyksen avulla.
Nämä tavoitteet lähes täysin toteutuivat. Ensimmäinen Maailmansota osoitti sodan turhuuden ihmiskunnalle, mutta sota ei suinkaan ollut turha sodan vapaamuurareiden, kommunistien ja sionistien tavoitteiden saavuttamisen kannalta.
Eikö tällaista voinut tapahtua? Perättömiä uskomuksia?
Pikkuseikka, pieni kommentti sanomalehdessä. On muitakin vähän samanlaisia omituisia pikkuseikkoja.
Reihard Gehlenin muistelmissa Vuosisadan vakooja vuodelta 1972 on mielenkiintoinen katkelma runoilija Heinrich Heinen vuonna 1833 lehdessä Französische Zustände julkaisemasta varoituksesta kommunismista: Heine ennustaa kommunismin nousevan vaaralliseksi uhaksi. Tämä Heine-sitaatti on mielenkiintoinen sen vuoksi, että teksti toki on oikein, mutta Heine julkaisi sen vuonna 1842 lehdessä Ausburger Zeitung. Erehtyikö Gehlen?
Gehlen oli Länsi-Saksan tiedustelun johtaja ja varsin perillä monista asioista. On vaikea sanoa kuinka pikkutarkka Gehlen oli sitaateissaan, mutta saksalaisilla upseereilla oli menetelmä välittää tietoa tahallisten virheiden avulla, mikäli he eivät pakotettuna voineet ilmaista asiaa suoraan. Klassinen esimerkkin on Rudolf Hössin toteamus venäläisen sukellusveneen dieselmoottorista.
Varsin omituinen tapaus sekin.
Höss kertoi elämänkerrassaan Auschiwitzin komendantti, että natsit olisivat tuottaneet Puolan itärajalla sijainnella tuhoamisleireillä hiilimonoksidia venäläisen sukellusveneen dieselmoottorin avulla. Dieselmoottori ei tuota juuri lainkaan hiilidioksidia eivätkä saksalaiset saaneet käsiinsä ainuttakaan venäläistä sukellusvenettä. Tahallinen virhe oli saksalaisten tapa sanoa, että tämä kohta tulee lukea ajatuksella. Gehlenin virhe voisi olla samanlainen vihje.
Miksi Gehlen halusi kiinnittää lukijan huomion Heineen?
Heine oli Karl Marxin ystäviä, mutta myös Rothschildin ystävä. Tämä liitäntä kommunistien ja pankkiirien välillä on siis ollut olemassa kauan. Se ei syntynyt vasta siinä vaiheessa kun Jacob Schiff tuki Japania Venäjä-Japani -sodassa, tai vuosien 1905 ja 1917 vallankumouksien aikana, jolloin pankkiirit ehkä rahoittivat Trotskia. Heinen avulla Marx tutustui Arnold Rugeen. Jonkin aikaa Marx ja Ruge toimittivat Pariisissa karbonaarien lehteä Deutsch-Französische Jahrbücher. Ruge oli vasemmistolainen, vallankumouksellinen nuorhegelisti. Nuorhegelistien päämäärä oli erityisesti kristinuskon tuhoaminen. Juuri heiltä olivat nykytieteen hylkäämät 1800-luvun teoriat, joiden mukaan Jeesus oli myyttinen hahmo. Ruge oli perehtynyt nuoruudessaan Platoniin. Hän oli myös Mazzinin ystäviä.
Moses Hess liittyi kuvioon. Hess oli sekä sionismin että kommunismin edeltäkävijöitä: näillä aatteilla on sama pohja. Hess oli messiaaninen, mutta kannatti sen maallistunutta muotoa, jossa juutalaiset kansana ovat oma messiaansa. Hess oli myös spinozisti, kuten moni muu johtava kommunisti myöhemmin. Hän liittyi vapaamuurareihin vuonna 1858 – hän oli kommunisti ja työskennellyt Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kanssa jo paljon aiemmin, vuodesta 1841-42. Hänen ensimmäinen kirjansa vuodelta 1837 osoittaa nuorhegeliläisiä vaikutteita. 1860-luvulla Hess edisti sionismia. Theodore Herzl sai idean sionismi perustamisesta luettuaan Hessin kirjan Rom und Jerusalem.
Kaikki Uuden maailmanjärjestyksen salaseuran älylliset inspiraatiot olivat koossa jo 1840-luvun Pariisissa: pankkiirit, vallankumoukselliset, kommunismi, sionismi, spinozismi, vapaamuurarit, Nuori Eurooppa -liike, Platonin Valtio, hegelismi, nuorhegelismin ja karbonaarien kristinuskonvastaisuus, messiaanisuus. Voimme olettaa, että Heine, Marx, Ruge ja muut vallankumoukselliset tutustuivat Pariisissa saint-simonisteihin ja misraimloosin jäseniin. Se kieroutunut ohjelma, jonka myöhemmin tunnemme Maurice Jolyn vuonna 1864 julkaisemasta kirjasta Dialogue aux Enfers entre Machiavel et Montesquieu ja myöhemmin Siionin Viisaiden Pöytäkirjoista oli olemassa jo1840-luvun Ranskassa. Se ei kadonnut 1800-luvun lopulla ja se ilmeni uudestaan Venäjän vallankumouksissa. Ei ole merkitystä sillä, että Pöytäkirjat on väärennös, Jolyn Dialogi ei ole väärennös.