Jeesuksen sovituskuolema oli alun alkaen päätetty asia. Se mainitaan Damaskon kirjassa, tosin osin tuhoutuneessa katkelmassa: “… Aaronin ja Israelin messias ja sovittaa syntimme …” Qumranin yhteisö odotti profeettaa ja kahta messiasta: Aaronin ja Israelin messiasta. Israelin messias oli kuningas ja sotajohtaja. Aaronin messias oli pappisjohtaja, mahdollisesti ensin Jeesus ja sitten Jeesuksen veli, Jaakob Vanhurskas. Profeetta oli Johannes Kastaja, vaikka Johanneksen evankeliumissa Johannes Kastaja kieltää tämän.
Johanneksen evankeliumi on evankeliumeista monessa mielessä mielenkiintoisin. Jeesuksen puheet kirjan alkuosassa eivät lainkaan muistuta juutalaista ajattelua vaan pikemminkin hellenististä. Silti kirjan kärsimyskertomus näyttää tarkemmin oikealta kuin muiden muiden evankeliumeiden. Kirjoittaja on arvoituksellinen rakastettu opetuslapsi, jona perinteisesti on pidetty Johannesta. Rakastettu opetuslapsi oli tunnettu henkilö ylipapin talossa, mikä ei oikein sovi Johannekseen. Sen sijaan se voisi sopia Lasarukseen tai ehkä Nikodeemukseen, mutta jos Johannes oli myös rakastettu, hän olisi saanut osan tiedoistaan toiselta rakastetulta opetuslapselta Lasarukselta, tai ehkä Nikodeemukselta, joka myös kuului sisäpiiriin, koska hän suoritti ylösnousemusrituaalin.
Johanneksen evankeliumissa ei ole Qumranin tekstien vaikutusta, mutta siinä näkyy gnostisia piirteitä. Evankeliumissa juutalaiset epäilevät Jeesusta samarialaiseksi ja riivatuksi. Jeesus kieltää olevansa riivattu, mutta ei kiellä olevansa samarialainen. Tässä evankeliumissa ei myöskään väitetä, että Jeesus oli Daavidin sukua. Samarialaisuus tuo mieleen gnostiikan isäksi mainitun samarialaisen taikurin, Simon Maguksen. Juutalaisuuden gnostinen suunta kehittyi kabbalismiksi. Myös Qumranin teksteissä on joitain vihjeitä gnostiikkaan: siellä mainitaan tieto ja salaisuudet. Profetioiden tulkinnat ovat osa salaisuuksia ja Johanneksen evankeliumi väittää paljastavansa salaisuuksia, mutta kovin syvällisiä salaisuuksia siinä ei paljasteta. Yhteisöllä täytyi olla muitakin salaisuuksia, joka vain rakastetut saivat tietää.
Johanneksen evankeliumin lopussa Jeesus kysyy kolme kertaa Pietarilta rakastaako Pietari häntä. Pietari vakuuttaa kolme kertaa rakastavansa Jeesusta ja kolme kertaa Jeesus asettaa hänet kirkon kaitsijaksi. Mitä tämä kohta tarkoittaa?
Luonnollinen tulkinta on, että Pietari ei vastaa Jeesuksen kysymykseen oikein ja sen vuoksi kysymys toistetaan kolme kertaa: jos antaa väärän salasanan, saa kaksi lisäyritystä. Jeesus ei kysy mitä ovat Pietarin tunteet Jeesusta kohtaan – jo ensimmäisessä vastauksessa Pietari vakuuttaa rakastavansa Jeesusta. Jeesus vaatii oikeaa vastausta kysymykseensä eikä Pietari sitä tiedä. Kysymys oli salaseuran tunnistussalasana ja siihen tuli vastata oikein – arvataan oikea salasana: Pietarin olisi pitänyt suudella Jeesusta samalla tavalla kuin Maria Magdaleena ja Juudas Iskariot suutelivat Jeesusta. Onko tähän kohtaan parempaa selitystä? Mitä tarkoittaa termi rakastettu opetuslapsi?
Evankeliumin kirjoittaja haluaa kertoa, että Pietari ei kuulunut sisäpiiriin, rakastettuihin opetuslapsiin ja sen vuoksi Johanneksen evankeliumin oppi on oikeampi kuin Pietarilta saatu. Rakastettuja opetuslapsia olivat Maria Magdaleena, Lasarus, Martta, sekä evankeliumin kirjoittaja, perinteen mukaan Johannes, ja ehkä kaikki Jeesuksen sukulaiset. Pietari asetettiin seurakunnan kaitsijaksi – kristinusko oli itsemurhakultti, jonka tehtävä oli sovittaa monien synnit. Pietarin, kuten muidenkin ulkopuolisten, tehtävä oli seurata Jeesusta kuolemaan.
Gnostisissa evankeliumeissa Maria Magdaleenalla on salaista Jeesukselta saatua tietoa, jota Pietarilla ei ole. Myös Tuomas voidaan laskea rakastettuihin opetuslapsiin, koska Tuomaan evankeliumissa Tuomas kertoo Jeesuksen salaiset sanat. Jo varhaisin kristillinen traditio viittaa siihen, että salaista tietoa oli ja se kerrottiin vain rakastettujen opetuslasten sisäpiirille. Pietari ja Paavali eivät tähän sisäpiiriin kuuluneet. Heidän roolinsa oli seurata Jeesusta kuolemaan ja uhrina sovittaa monien synnit. Rakastetusta opetuslapsesta Jeesus sanoo Pietarille: Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Rakastetuilla opetuslapsilla oli toinen tehtävä, heissä oli uuden valitun kansan siemen. Jeesuksella oli kaksi eri ryhmää opetuslapsia: kristityt ja gnostikot.
Dan Brownin Da Vinci koodi perustuu paljolti Baignantin, Leighin ja Lincolnin kirjan Pyhä Veri, Pyhä Graali teoriaan, jonka mukaan Jeesuksen suku olisi säilynyt Ranskassa kaksi tuhatta vuotta. Da Vinci koodissa Maria Madgadaleena synnytti tyttären Jeesukselle ja sukulinjan viimeinen perillinen oli myös nainen.
1800-luvulla odotettiin naismessiasta. Jacob Frank uskoi messiaan olevan nainen ja esitti messiaan rooliin tytärtään Ewa Frankia, mutta Ewa kuoli jo vuonna 1816 Napoleonin sotien köyhdyttämänä ja frankistien lahko katosi historiasta. 1800-luvulla Ranskan saint-simonistijohtaja Bartholemy Prosper Enfant organisoi laajan naismessiaan etsinnän, mutta turhaan. Messiasta ei löytynyt.
Vanhan testamentin mukaan messiaan tulisi olla Daavidin sukua. Saattoiko Daavidin sukulinjasta nousta messias?
Jeremiaassa on profetia (Jer. 22:30), jonka mukaan kukaan kuningas Jeconiahin jälkeläisistä ei hallitse kuninkaana. Daavidista suoran isälinjan kautta polveutuva Zerubbaabel kyllä hallitsi Persian provinssia Yehud Medinataa, mutta kuvernöörinä, ei itsenäisenä kuninkaana. Zerubbaabelilla oli seitsemän poikaa. Vanhan testamentin tiedoilla Daavidin sukua ei voi seurata Zerubbaabelin pojista pidemmälle.
Luonnollisinta on olettaa, että Zerubbabelin pojista lähteneet suorat isälinjat tuhottiin tai ne loppuivat. Vaikka poikia oli seitsemän, kruununtavoittelijoiden kuolleisuus Lähi-Idässä oli suuri. Zerubbabelin ajan jälkeen Aleksanteri Suuri valloitti Persian. Häntä seurasivat Syyrian kuninkaat. Juudeaa johti ylipappi ja Syyrian kuninkaan asettama kuvernööri. Daavidin isälinjasta ei ole mainintaa. Herodos Suuri yritti tappaa kaikki kruununtavoittelijat, mutta Josefus Flaviuksen mukaan hän tappoi hasmonialaisia prinssejä, ei Daavidin suvun jäseniä. Daavidin suvun jäsenet eivät olleet kruununtavoittelijoita Herodes Suuren aikana, luultavasti koska heitä ei enää ollut.
Evankeliumeissa annetaan kaksi erilaista Jeesuksen sukutaulua. Matteuksen mukaan Jeesus polveutui Zerubbaabelin pojasta nimeltä Abiud, Luukkaan mukaan Zerubbaabelin pojasta nimeltä Reesa. Tämä tarkoittanee, että Jeesuksen sukulistaa ei tunnettu eikä näiden Zerubbaabelin poikien jälkeläisistä ollut mitään tietoa.
Jeesuksen suvusta on joitain mainintoja muussa traditiossa. Jeesuksen suvulla tarkoitettiin hänen velipuoltensa ja serkkujensa lapsia ja lasten lapsia, jotka toimivat juutalaiskristillisen seurakunnan johtajina. Jos Jeesuksella olisi ollut omia lapsia, voisi olettaa, että he olisivat toimineet kirkon johtajina. Siitä ei ole ainuttakaan mainintaa. 100- ja 200-luvuilla Rooman keisarit vainosivat Jeesuksen sukua, koska evankeliumeiden mukaan suku kuului Daavidin sukulinjaan ja Rooma yritti tuhota Juudean kruununtavoittelijat. Jeesuksen jälkeläiset osoittautuivat yksinkertaisiksi maanviljelijöiksi. Roomalaiset vapauttivat heidät. Jeesuksen sukua ei kokonaan tuhottu, mutta se katoaa historiasta. Useimmat isälinjat kuolevat luonnollisella tavalla sukupuuttoon.
Daavidin suvusta löytyy uusia tietoja 100-luvulta. Parthiasta tiedetään exilarch-suku, joka väitti polveutuvansa Zerubbaabelista. Zerubbabel oli ensimmäinen Exilarch, maastakarkoituksen aikainen prinssi tai kuningas. Zerubbaabelin kaksi poikaa: Meshullah ja Hananiah ovat toinen ja kolmas Exilarch. Exilarch-suku väitti polveutuvansa suoraan Zerubbaabelin linjasta. Jeesusta ei mainita exilarch-traditiossa. Exilarch-suvun suora polveutuminen Meshullahista tai Hananiahista isälinjaa pitkin on epäuskottavaa, koska tästä isälinjasta ei ole mainintaa ennen 100-lukua. Exilarch-traditio jatkuu noin vuoteen 1100 jKr ja joitakin mainintoja on vielä 1200-luvulta. Oikea tulkinta lienee, että Zerubbaabelin kautta kulkeva Daavidin isälinja oli sammunut ajanlaskun alkuun tultaessa.
Qumranin tekstien perusteella essealaiset lukivat profetioita soveltamalla niitä omaan aikaansa. Heille Daavidin suku tarkoitti hasmonialaista hallitsijasukua.
Toisen temppelin aikaiset fariseukset vastustivat hasmonialaista kuningassukua, koska Maccabeukset kuuluivat Levi-heimoon. Levi oli pappisheimo eikä kuninkaan pitänyt kuulua pappisheimoon. Makkabeukset myös syrjäyttivät aiemman laillisen ylipapin, joka kuului Onias-sukuun, ja ottivat itselleen sekä kuninkaan että ylipapin roolit. Jonathan Makkabeus valittiin kuninkaaksi ja ylipapiksi Messiaan tuloon asti, mutta hänen veljensä, Simon Makkabeus, teki virat perinnöllisiksi ja antoi ne lapsilleen. Tämä suututti sekä essealaiset että fariseukset.
Fariseukset päättivät tulkita profetioita sanatarkasti: odotetun Messiaan tuli olla Daavidin sukua. Fariseuksiin kuului Daavidin sukuisia henkilöitä, joskaan he eivät polveutuneet isälinjaa pitkin.
Rabbi Hillei Vanhempi polveutui Daavidista, mutta tyttären kautta, samoin Rebbi Yehuda HaNasi. Fariseusten jälkeläiset, rabbit, uskovat näiden Daavidin sukulinjojen säilyneen nykypäiviin asti.
Toisaalta myöhemmät hasmonialaiset kuninkaat saattoivat myös olla Daavidin sukua tytärten kautta: Alexander Jannaeus meni naimisiin veljensä lesken, kuningatar Alexandra Salomen kanssa. Lesken veli oli johtava fariseus Shimon ben Shetach, Sanhedrinin presidentti, Nasi. Ei tiedetä oliko Shimon Daavidin sukua, mutta se on mahdollista. Kuninkaan Hyrcanus II ja Aristobulus II olivat Alexander Salomen ja Alexander Jannaeuksen lapsia.
Aristobulus II:n pojat Juudean Alexander ja Antigonus Mattathias olivat hasmonialaisia Israelin prinssejä isälinjaa pitkin ja ehkä Daavidin sukua isoäidin puolelta. Alexander yritti kapinaa useaan otteeseen, mutta ei koskaan saaanut kuninkuutta. Antigonus Mattathias hallitsi Israelin kuninkaana vuosina 40-37 eKr.
Kirjassa Pyhä Veri, Pyhä Graali on teoria siitä kuinka Daavidin sukulinja, exilarch-kuninkaiden suku, saapui Eurooppaan. Kirja viittaa legendaan Rabbi Natronaista, joka saattoi olla exilarch-sukua. Väitetään, että hän meni naimisiin Kaarle Suuren tyttären kanssa. Tätä kautta Daavidin sukulinja olisi yhdistynyt merovingien sukuun. Legenda saattaa olla jotain totuuden siementä ja se voi olla pohjalla paljon myöhäisemmissä keskiaikaisissa kertomuksissa Pyhästä Graalista, mutta merkittävämpää salaseuraa ei tähänkään teoriaan ei saa mahtumaan.
Oikea suunta etsiä salaseuraa on kyllä exilarch-suku, mutta hieman myöhäisemmältä ajalta. Merovingit kannattaa unohtaa. Exilarch-kuninkaat pitivät islamin aikana hovia Babyloniassa ja he toimivat Talmud-akatemioiden presidentteinä. Nämä akatemiat suljettiin 1000-luvun jälkeen kun Babylonian Talmud valmistui. Exilarch-suku katosi jonnekin. Sen viimeisten edustajien kerrotaan asuneen Espanjassa noin vuoden 1200 paikkeilla.
Samaan aikaan Espanjassa kehittyi kabbalismi. Todellinen Euroopassa tuhannen vuoden ajan vaikuttanut salaseura oli kabbalistit. Lähes kaikki 1200-luvun jälkeiset messiaskandidaatit olivat kabbalisteja ja vapaamuurarius sai messiaaniset ajatuksensa kabbalismista, tarkemmin ilmaisten sabbatealaisilta ja frankisteilta. 1700-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun Eurooppaa ja maailmaan muuttanut salaseura oli vapaamuurarius ja siitä syntyneet muut esoteeriset seurat.
Exilarchit yrittivät aluksi johtaa kansansa kotimaahansa.
600-luvun alussa Exilarch Nehemiah ben Husiel ja upporikas Tiberiaan Benjamin palkkasivat kahdenkymmenen tuhannen juutalaisen sotilaan armeijan, liittyivät Parthian puolelle Parthian ja Rooman välisessä sodassa, nostattivat kapinan Bysantin juutalaisten keskuudessa ja parthialaiseen armeijaan liittyneinä valloittivat Jerusalemin vuonna 614. Bysantin kristitty keisari Heraklius kukisti kapinan, valloitti Jerusalemin ja kosti juutalaisille. Heraklius myös vaati juutalaisia kääntymään kristinuskoon tai muuttamaan Itä-Roomasta.
Vuoden 614 kapina voidaan liittää 500-luvulla odotettuun maailmanloppuun. Maahan ehkä osui Halleyn komeetan kappaleita vuonna 430. Vuonna 536 taivas pimeni. Syy saattoi olla tulivuoren megapurkaus tai maahan osunut komeetta. Pian tämän jälkeen Justinianuksen rutto tappoi ehkä kolmanneksen Itä-Rooman väestöstä. Kochab menetti asemansa pohjantähtenä 500-luvulla. Nämä merkit osoittivat aikakauden loppuvan ja juutalaisten tuli palata kotimaahansa aikojen lopussa. Se todella oli aikakauden loppu: antiikin aika vaihtui keskiajaksi juuri näihin aikoihin.
Exilarch Nehemiahin kapinan kukistamisen jälkeen juutalaiset lupasivat, että he eivät enää nouse aseihin maan hallitsijaan vastaan eivätkä yritä palata kotimaahansa ennen Messiaan tuloa. Tämän lupauksen vuoksi Messiaan ilmaantumisesta tuli edellytys kansan paluulle.
Muhammed kirjoitti Koraanin Herakliuksen sodan aikana. Islamin Antikristushahmo perustuu Exilarch Nehemiaan vuoden 614 kapinaan Bysantin keisaria Herakliusta vastaan. Muhammedin sympatiat Nehemiaan kapinassa olivat kristittyjen puolella. Islamin kuvauksessa Mahdi ja Isa, siis Jeesus, käyvät yhdessä sotaan Antikristusta, ad-Dajjalia, vastaan. Al-Masih ad-Dajjal, väärä messias on helppo tuntea: hänen toinen silmänsä on sokea kuten Moshe Dyanilla. Perinne kertoo, että ad-Dajjal nousee idästä, Khorasanin maasta, ja kerää 70.000 miehen juutalaisarmeijan Isfahanista, siis Iranista, ja johtaa heidät Isaa ja Mahdia vastaan.
Juutalaisten Antikristusperinne jountuu samasta kapinasta. Zerubbaabelin kirjassa Antikristus on nimeltään Armilus ja tarkoittaa Herakliusta. Juutalaisten perinteessä Armilus voittaa Messiah ben Josefin, siis Exilarch Nehemiahin.
Bysantti sai pitää Jerusalemin vain lyhyen aikaa: Islam valloitti koko Palestiinan. Alueen kristityt kääntyivät vapaaehtoisesti islamiin. Muhammedin aikaan säilyneet juutalaiskristityt luultavasti myös kääntyivät islamiin ja vain rabbiiniset juutalaiset pitäytyivät vanhaan uskontoonsa.
Vuonna 1030 oli kulunut tuhat vuotta Jeesuksen kuolemasta ja vuonna 1070 tuhat vuotta Jerusalemin temppelin tuhosta. Kristikunta odotti aikojen loppua. Fatimidikalifi Al-Haakim oli tuhonnut Pyhän Haudan kirkon ja muita kristittyjen pyhäköitä 1000-luvun alussa. Sen jälkeen seljukkiturkkilaiset estivät kristittyjä pyhiinvaeltajia pääsemästä pyhille paikoille Jerusalemiin. Paavi Urbanius II kutsui kristittyjä kuninkaita pyhään sotaan. Ensimmäinen ristiretki alkoi.
Tähän päättyy Jeesuksen salaliitto, aikakauden alun yritys toteuttaa messiaaniset profetiat.