Kaksoishenkilöteoriassa on omat vahvuutensa. Joko Jeesus kuoli ja Tuomas esitti ylösnoussutta tai Tuomas kuoli ja Jeesus esiintyi Tuomaana. Tuomas oli sopivasti kadonnut kun ylösnoussut Jeesus ensimmäisen kerran ilmestyi lukittujen ovien takana piileskeleville apostoleilleen. Jeesus ilmestyi myöhemmin myös Tuomaalle, mutta se voi olla tahallinen harhaanjohtava lisäys, tai joku toinen esitti Jeesusta.
Koraani sanoo, etteivät ihmiset tappaneet Jeesusta, vaan hän eli pitkän elämän. Islamissa on laajalti uskottu siihen, että Jeesuksen sijaan kuoli Kyrenen Simeon. Koraanin tiedot Jeesuksesta on saatu 600-luvun ebioniiteilta, juutalaiskristityiltä. Tuomaan väitetään saarnanneen Intiassa ja kuolleen joko marttyyrina Intiassa tai vanhuuteen Edessassa. Tuomaan teoissa Kristus ilmestyy Intiasssa Tuomaan ruumiissa. Joissain traditioissa Jeesuksen kerrotaan eläneen kauan kuolemansa jälkeen ja opettaneen Intiassa. Traditio siis näyttää yhdistävän ylösnouseen Jeesuksen juuri Tuomaaseen. Viimeisin tutkimus Torinon käärinliinasta osittaa, että vanhin ihmisen DNA liinassa on intialaista. Se sopii ajatukseen siitä, että Tuomas oli Intiassa ja hänellä oli mukanaan käärinliina. Toinen vaihtoehto on, että käärinliina kudottiin Intiassa, mutta STRUP-ryhmän mukaan kudonta vastaa Masadalta löytynyttä kudontaa.
Tuomasta kutsutaan epäileväksi Tuomaaksi, joka halusi koskettaa Jeesuksen haavoja. Se sopii yhteen sen oletuksen kanssa, että käärinliina annettiin juuri Tuomaan haltuun, jolloin hän saattoi koskettaa kankaan veritahroja.
Opetuslapsista kuusi oli Jeesuksen lähisukua. He pystyivät erottamaan Jeesuksen Tuomaasta. Jos Tuomas esitti ylösnoussutta Jeesusta kansalle, he tiesivät ettei kyseessä ole Jeesus. Jos Öljymäellä vangittu taas oli Tuomas, se voisi selittää miksi Jeesuksen hyvin tunteva Pietari kielsi ylipapin pihalla tuntevansa vangittua miestä. Verille hakattu Tuomas Jeesuksen vaatteissa ei ehkä vaikuttanut tutulta.
Opetuslapset uskoivat Jeesuksen nousseen profetian mukaan Taivaaseen. Jos Torinon käärinliina on aito, he olivat nähneet ylösnousun todisteen käärinliinan kuvassa. Ylösnoussut Jeesus ilmestyi useille ihmisille. Paavali kertoo, että Jaakob Oikeamielinen näki ylösnousseen Jeesuksen, samoin muut opetuslapset, mutta Paavali itse näki vain kirkkaan valon.
Evankeliumeiden mukaan ylösnoussut Jeesus ilmestyi ihmishahmossa, mutta opetuslapset eivät häntä heti tunteneet. Se voisi tarkoittaa, että Jeesus ei ilmestynyt itsensä näköisenä vaan toisen näköisenä, esimerkiksi toisen ihmisen ruumissa.
Jeesus ilmestyi opetuslapsille. Tuomas oli silloin siis poissa. Jeesus saattoi ilmestyä Tuomaan ruumiissa. Myöhemmin myös Tuomas näki ylösnousseen ja saattoi koskettaa haavoja. Tämä voisi tarkoittaa käärinliinan esittämistä.
Johanneksen evankeliumin tietyistä kohdista saa sen vaikutelman, että ylösnoussut Jeesus eläisi henkenä opetuslapsissa. Selootit ja essealaiset näyttävät olleen saman uskonnollisen puolueen eri siipiä. Essealaiset uskoivat hengen ylösnousemukseen, ei ruumiin. Jeesuksen opetuksissa ruumista ei pidetä tärkeänä. Tärkeää on sielu ja henki. Jeesus selittää, että kuolleet ovat enkelten kaltaisia, eikä heillä ole samanlaista ruumista kuin maan päällä. Johanneksen evankeliumin lopussa Jeesus tivaa Pietarilta rakastaako Pietari häntä. Osittain Jeesuksen kysymyksen selittää se, että aiemmassa kohdassa todetaan, että Jeesus elää opetuslapsessa, joka rakastaa häntä. Rakkaus tarkoittaa, että opetuslapsi pitää Jeesuksen käskyt. Tämä rakkaus on sama kuin fariseusten tiivistelmä Mooseksen laista: sääntö “rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi” tarkoittaa koko Mooseksen lain pilkuntarkkaan toteuttamista.
Neljä apostolia kuoli marttyyreina pian Jeesuksen jälkeen: Pietari, Andreas, Filippus ja Bartholomeus. Pietari oli tekemisissä Paavalin kanssa, Filippus kastoi samarialaisen Simon Maguksen, Bartholomeus julisti Turkin pohjoisosissa. Nämä neljä uskoivat vakaasti, että Jeesus oli todella noussut kuolleista ja olivat valmiita kuolemaan marttyyreina uskonsa puolesta. He eivät kuuluneet Jeesuksen lähisukulaisiin.
Jeesuksen sukulaisista Jaakob, Sebedeuksen poika, mestattiin 40-luvulla, mutta kuninkaan poliittisena vastustajana, ei marttyyrina.
Seuraavat seitsemän opetuslasta eivät kuolleet marttyyreina ainakaan heti: Johannes, Sebedeuksen poika eli vanhaksi. Jaakob nuorempi oli Jerusalemin 1. piispa Jaakob Oikeamielinen. Hänet kivitettiin 60-luvulla. Simon Kananeus luultavasti oli Jerusalemin 2. piispa ja eli kauemmin kuin Jaakob Oikeamielinen. Matteus oli ehkä evankelista Matteus, eikä hän silloin kuollut marttyyrina ainakaan heti. Juudas Taddeus on ehkä Edessan Taddeus. Ei ole selvää kuoliko hän marttyyrina. Hän saattoi olla Josefuksen mainitsema Theudas, joka yritti kapinaa ja surmattiin. Juudas Iskariot teki itsemurhan kun taas Tuomas saattoi kuolla vanhuuteen Edessassa. Tuomas on luultavasti esikuva Koraanin traditiolle, jonka mukaan Jeesus eli pitkän elämän.
On mahdollista, etta kaikki kuusi Jeesuksen sukulaista ja Tuomas tiesivät totuuden ylösnousemuksesta. Ehkä heistä kaikki olivat rakastettuja opetuslapsia, ei vain Jeesuksen serkku Johannes, Sebedeuksen poika.
Jeesuksen liikkeen kytkentä selootteihin voidaan osoittaa. Kytkentää essealaisiin voi tutkia tarkemmin Qumranin tekstien pohjalta.
Qumranin lahkon omat tekstit kirjoitti ääriuskovainen, pappien johtama yhteisö. 1990-luvulle asti Qumranin yhteisöä pidettiin essealaisena, sen jälkeen on havaitu, että yhteisön uskonnolliset näkemykset olivat myös lähellä saddukeusten tulkintoja. Tämä tarkoittaa, että yhteisöä johtivat zadok-papit.
Qumranin yhteisön sijoittuminen ajanlaskun juutalaisuuden suuntien suhteen on varsin hyvin pääteltävissä. Josefus Flaviuksen mukaan pääpuolueita oli neljä: saddukeukset, fariseukset, essealaiset ja selootit, mutta lisäksi oli muitakin ryhmiä, kuten Herodesten kannattajat ja kristityt.
Pääpuolueiden osalta selvin ero näkyy Qumranin ja fariseusten välillä: Qumranin yhteisö piti fariseuksia vastustajinaan. Tämä ilmenee Nahumin kommentaarista, yhdestä Qumranin yhteisön omasta tekstistä. Kommentaarissa viitataan tapahtumiin, joissa Kreikan kuningas Demetrios pyrkii tulemaan Jerusalemiin Liukkaan tien tavoittelijoiden neuvosta, muttta Raivoisa jalopeura kostaa Liukkaan tien tavoittelijoille ja ripustaa ihmisiä elävän puuhun. Kuvaus vastaa hyvin historiallisia tapahtumia. Vuonna 89 eKr fariseukset pyysivät sisällissodassa Syyrian kuninkaan Demetrios III Eukairoksen apua Juudaan hasmonialaista kuningas Aleksanteri Jannaiosta vastaan. Aleksanteri Jannaios lopulta voitti sodan ja ristiinnaulitsi 800 fariseusta.
Tapahtumat vastaavat Vanhan testamentin profeetta Hoosean aikaa. Efraim, yksi israelin heimoista, oli pyytänyt Assyrian apua Daavidin sukuista Israelin kuningasta vastaan. Hoosea tuomitsee Efraimin heimon liukkaiden tieden kulkijoina. Qumranin yhteisö uskoi Vanhan testamentin profeettojen jo kauan sitten toteutuneiden ennustusten totetuvan uudestaan heidän omana aikanaan. Profeettojen aikoina Assyyria tuhosi Israelin ja vei israelilaiset pakkosiirtolaisuuteen. Uusbabylon tuhosi Juudean, tuhosi Jerusalemin temppelin ja vei juutalaiset Baabelin vankeuteen. Qumranin yhteisön mukaan sama tapahtuisi uudestaan. Kittiläiset, siis roomalaiset, hyökkäisivät, tuhoaisivat temppelin ja veisivät kansan pakkosiirtolaisuuteen. Papisto, siis saddukeukset, ja Efraim, siis fariseukset, saisivat rangaistuksensa. Evankeliumeissa profeettoja tulkitaan samalla periaatteella. Evankeliumien opetus seuraa tätä periaatetta noudattaen suoraan pienten profeettojen kirjoista.
Profetioiden siirrolle kaukaisesta menneisyydesta Qumranin yhteisön ja Jeesuksen aikaan löytyy peruste Sakarjan profetiasta. Sakarja kirjoitti persialaisaikana, joten profetiassa kuvattua sotaa, jossa osa Jerusalemia vietiin pakkosiirtolaisuuteen, ei ollut vielä tapahtunut. Sakarjan kirjaakin editoitiin varmasti myöhemmin, kuten kaikkia Vanhan testamentin kirjoja. Kirja saattoi alunperin viitata Aleksanteri Suuren aikoihin, mutta qumranilaiset ja kristityt tulkitsivat sen tarkoittavan pian syttyvää Roomaa vastaan käytävää sotaa.Sakarjan ja Danielin perusteella essealaiset tiesivät, että roomalaisten tuli hävittää kaupunki ja temppeli.
Jeesus tapaa Johanneksen evankeliumissa samarialaisen naisen, pyytää häneltä juotavaa, lupaa elävää vettä, ja kertoo että naisella on ollut viisi miestä ja se, jonka kanssa nainen nyt elää, ei ole hänen miehensä. Kertomus on symbolinen. Vesi tarkoittaa oppia. Naisen kuusi miestä tarkoittaa Israelin palvomia jumalia kuuden Israelin hallitsijan aikana: Israelin kuninkaat ensimmäisen temppelin aikana, Assyrian kuninkaat, Uusbabylonia, Persia, Kreikka, ja viimeinen on nykyinen hallitsija. Juutalaisten käsityksen mukaan Israel aluksi palvoi Jumalaa, mutta sortui epäjumalien palvontaan. Jeesuksen aikana samarialaisilla oli oma temppelinsä, jota Jeesus ei siis hyväksynyt.
Nainen vastaa Jeesuksen sanoihin kertomalla, että jo heidä isänsä ovat rukoilleet tällä vuorella, mutta te sanotte, että Jerusalemissa on oikea temppeli. Millainen vastaus tämä olisi syytteeseen naisen haureellisesta elämästä? Naisen vastaus osoittaa, että hän pitää Jeesusta samarialaisena messiaana, Tahibina, joka selittää lain. Silti naisen olisi luullut vastaavan syytteeseen haureellisesta elämästä tai ainakin suuttuvan. Hän ei vastaa siihen, koska kertomus on symbolinen: Jeesus ei syytä naista vaan samarialaisia kansana.
Kertomuksen tarkoitus on täyttää profetiat: Messiaan aikana myös joitakin samarialaisia, entisiä israelilaisia, pelastuu. Luukkaassa laupiaan samarialaisen tarina tarkoittaa samaa. Kertomus myös viittaa siihen, että Jeesus hyväksyi oppiinsa joitakin samarialaisia uskomuksia – Jeesus pyytää vettä naiselta.
Nahumin kommentaarin perusteella on siis varmaa, että fariseukset ovat ryhmä, josta käytetään salanimä Liukkaiden teiden tavoittelijat ja Efraim, ja Qumranin yhteisö oli toinen ryhmä.
Samassa kommentaarissa tuomitaan myös hallitseva ryhmä, jota kutsutaan nimellä Manesse. Manesse on tulkittu saddukeuksiksi. Qumranin yhteisöä johtivat Sadokin pojat, mutta he eivät ole samoja zadok-pappeja kuin saddukeukset, joita Qumranin yhteisö kutsui pahoiksi papeiksi ja valheen miehiksi. Tämän varmistaa sekin tieto, että saddukeukset monen lähteen mukaan eivät uskoneet Taivaaseen, kun taas Qumranin Sotakäärön hymnissä kerrotaan Taivaallisesta sotajoukosta.
Kahden muun pääpuolueen, essealaisten ja seloottien, osalta tilanne ei ole yhtä selvä. Josefus kuvaa essealaiset selibaattia korostavina pasifisteina, parantajina ja profeettoina. Ennen Qumranin tekstien löytymistä essealaisia arveltiin kristityiksi ja selootteja sekä heihin läheisesti liittyviä tikarimiehiä pidettiin evankeliumien mainitsemina väkivallan miehinä. Josefuksen mukaan selootit aloittivat kapinan roomalaisia vastaan vuonna 66. Kapinaa johti saddukeusten ylipapin poika.
Qumranin tekstien löydyttyä arveltiin aluksi, että tekstit kirjoittanut yhteisö kuului selootteihin. Ajatusta tukivat havainnot, että Qumranin yhteisö tuhottiin Ensimmäisessä juutalaissodassa vuonna 68 ja arkeologian perusteella vaikuttaa siltä että lahkolaiset osallistuivat sotaan. Pian useimmat tutkijat kuitenkin päätyivät pitämään Qumranin yhteisöä essealaisena. Essealaiset oli ensinnäkin paljon vanhempi yhteisö kuin selootit: Josefuksen mukaan seloottien ryhmän perustivat Galilean Juudas ja Sadduk fariseus ajanlaskun alussa. Qumranin yhteisö oli tätä vanhempi. Toiseksi yhteisön käytännöt, kuten yhteisomistus ja yhteiset ateriat, sopivat essealaisten kuvauksiin.
Tämä johti ongelmaan kristittyjen ja essealaisten samaistamisessa. Qumranin tekstien ääriuskonnollisuus oli täysin vastakkainen Paavalin kirjeiden kristillisen rakkauden opin kanssa. Mitään selvästi kristillisiä tekstejä ei Qumranista löydetty, joten tulkinnaksi tuli se, että kristinusko ei lopultakaan ollut kovin lähellä Qumranin yhteisön essealaisuutta.
Vasta 90-luvun jälkeen tämä käsitys on muuttunut. Myös essealaisuus sisälsi eri suuntia. Robert Eisenman on löytänyt kirkkoisä Hippolyteksen kirjoituksista lainauksen Josefukseen. Lainauksen mukaan essealaisuuteen kuului neljä suuntaa. Kolmen kuvaus muistuttaa selootteja, tikarimiehiä ja juutalaiskristittyjä. Neljäs suunta oli erkaantunut niin kauas lahkon alkuperäisistä uskosta, että sen kanssa muut suunnat eivät halunneet olla missään tekemisissä. Säilyneissä Josefuksen teoksissa tällaista lainausta ei ole. Eisenmanin mukaan tällainen kohta on alunperin ollut olemassa ja neljäs essealaisuuden ryhmä tarkoittaa Paavalin kristittyjä.
Tämä teoria on varsin uskottava. Kristityt kehittyivät essealaisista, samoin Josefuksen mainitsemat selootit. Damaskon kirja, yksi Qumranin teksteistä, kertoo että yhteisö perustettiin noin 150 eKr. Qumranin luostari oli suurimmillaan 100-31 ekr. Sitten sen tuhosi maanjäristys ja paikka hylättiin kolmeksi kymmeneksi vuodeksi. Ajanlaskun alussa se otettiin uudelleen käyttöön. On uskottavaa, että sekä Johannes Kastaja että Galilean Juudas olivat aluksi essealaisia. Galilean Juudaan seuraajat, selootit, kannattivat kapinaa eivätkä hyväksyneet Jeesusta Messiaaksi. Kristityt jakaantuivat Jaakob Oikeamielisen johtamiin juutalaiskristittyihin, jotka seurasivat Mooseksen lakia, ja Paavalin pakanakristittyihin, jotka hylkäsivät lain. Osa selooteista, tikarimiehet, vaativat kuolemanrangaistuksen uhalla ympärileikkausta kaikilta, jotka uskalsivat keskustella Mooseksen laista. Paavalille he langettivat kuolemantuomion, mutta Jaakob Oikeamielisen lahkon he hyväksyivät.
Qumranin tekstien oppi ei eronnut kovin paljon muiden juutalaisuuden opista. Erot eri suuntien välillä olivat lähinnä kalenterissa ja eräissä uhrikäytännöissä. Sen ajan juutalaisuudessa odotettiin lopun aikoja, jolloin Vanhan testamentin profetiat toteutuvat. Lopun aikana Messias tai Messiaat (Qumranin yhteisö odotti kahta Messiasta) ilmestyisivät ja juutalaiset kävisivät sotaan kaikkia kansoja vastaan. Jumalan avulla he ryöstäisivät kaikkien kansojen rikkaudet ja hävittäisivät muut kansat sukupuuttoon. Muiden kansojen ohella hävitettäisiin myös kaikki juutalaiset, jotka eivät tunnollisesti seuranneet Mooseksen lakia. Kansasta jäisi jäännös, valitut. Heidän jälkeläisensä perivät maan. Essealaisten mielestä lopun aika oli heidän aikaansa.
Jeesuksen opetukset evankeliumeissa eivät kuulosta Qumranin teksteiltä, mutta asiaa tarkemmin tutkiessa ilmenee, että eroja Qumranin opetuksiin on vain vähän. Pääosa synaptisisten evankeliumien (Matteus, Markus, Luukas) tekstistä kertoo Jeesuksen tekemistä ihmeistä ja kärsimyskertomuksesta. Mooseksen lakia käsitellään vain muutamassa kohdassa. Johanneksen evankeliumissa on vielä vähemmän mitään juutalaiseen lakiin liittyvää.
Ainoa olennainen ero Qumranin ja Jeesuksen lainopetuksen välillä on sapattilaki. Kaikki evankeliumit – ja erityisesti Johanneksen evankeliumi – sisältävät kohdan, jossa Jeesus väljentää sapattilakia. Qumranin teksteissä sapattilaki on tiukka: kaivoon pudonnutta eläintä tai ihmistä ei saa nostaa ylös sapattina. Tämä sapattilain lievennys oli olennaisen tärkeä suunnitellun sodan kannalta. Mattathias Maccabee oli sotinut myös sapattina, mutta roomalaisen Pompeiuksen hyökätessä vuonna 63 eKr Aristobulus II:n armeija oli noudattanut sapattisäädöksiä ja rajoittunut vain itsepuolustukseen sapattina. Pompeius oli rauhassa saanut täyttää juutalaisten vallihaudat sapattina, kun vain malttoi olla hyökkäämättä juutalaisten puolustajien kimppuun. Uusi sota oli mahdoton ellei sapattilakia muutettaisi. Vain Messiaalla uutena Mooseksena oli oikeus muuttaa lakia. Jeesus myös teki niin.
Muilta osin Jeesuksen kannanotot evankeliumeissa seuraavat essealaisten näkemyksiä, vaikka ne kristinuskossa ymmärretään toisin. Esimerkiksi kysymyksessä verojen maksamisesta Jeesus kysyy kenen kuva rahassa on ja kuultuaan, että kuva on keisarin, kehottaa antamaan keisarille mikä keisarille kuuluu. Tämä noudattaa Qumranin oppeja. Raamatun kuvakiellon vuoksi vanhurskas ei saanut pitää hallussaan rahaa, jossa on kaiverrettu kuva, varsinkaan jumalana itseään pitävän keisarin kuva. Kohta ei välttämättä tarkoita, että Jeesus hyväksyi verojen maksamisen – roomalainen kolikko oli Mooseksen lain vastainen. Luukkaan evankeliumissa Luuk. 23:2) ylipapit syyttävät Jeesusta siitä, että hän kielsi maksamasta veroja. Selootit vastustivat verojen maksua. Luukkaan kohdan syyte on todennäköisesti oikein.
Jeesuksen oppi vihollisen rakastamisesta myös vastaa Qumranin sääntöä siitä kuinka viisauden opettajan tulee osoittaa rakkautta ja vihaa: “Hän pitäköön ikuista vihaa pimeyden miehiä kohtaan salaisuuden hengessä. Hän jättäköön heille omaisuuden ja kätten työn niin kuin orja isännälleen ja niin kuin alamainen häntä hallitsevalle.” Vihollisen rakastaminen tarkoittaa, että lopun aikana valon lapset eivät saa vastustaa pahaa. Valon lasten tulee olla täydellisen hyviä, koska Jumala on täydellisen hyvä, mutta pimeyden lapset eivät välty rangaistukselta: hyvä teko viholliselle kerää tulisia hiiliä pahantekijän alle.
Periaate “se, jolla on, sille annetaan, ja se jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mikä hänellä on” vastaa Qumranin oppia kahdesta hengestä. Jokainen ihminen on saanut sekä totuuden että eksytyksen hengen. Ne, joilla on enemmän totuuden henkeä, saavat sitä lisää ja eksytyksen henki poistetaan heistä. Niiltä, joilla on enemmän eksytyksen henkeä, otetaan pois totuuden henki ja heidät tuhotaan sukupuuttoon.
Selvimpiä viitteitä siitä, että Jeesuksen missio liittyi suunniteltuun seloottien kapinaan ovat Jeesuksen sanat, kuinka kohta väkivallan miehet tempaavat Jumalan valtakunnan itselleen eikä kukaan tunkeudu valtakuntaan kuin väkivallalla.
Jeesus myös tiesi ennalta, että Jerusalemin temppeli tuhoutuisi. Josefus kertoo temppelin tuhon Juutalaissodan historian kuudennen kirjan kolmannessa ja neljännessä luvussa. Josefuksen mukaan roomalaiset sotilaat polttivat temppelin vaikka roomalaisten kenraali Titus halusi säästää temppelin. Toisaalta Josefus kertoo myös, että temppelialueen polttamisen aloittivat kapinalliset, eivät roomalaiset. Se sopii Jeesuksen sanoihin: essealaiset pitivät temppeliä saastuneena, ryöväreiden luolana. Danielin profetian mukaan hyökkäävä kuningas tuhoaisi temppelin ja kaupungin. Roomalaiset polttivat temppelin, mutta selootit provosoivat sen. Profetia täytyi toteuttaa.
Jeesuksen ihmeitä voi myös tulkita suunnitellun sodan kannalta. Messiaan tuli tehdä tietyt tunnusteot: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan hyvää sanomaa. Nämä ihmeet Jeesus varmasti teki – ne voi toteuttaa vaikkapa näyttelijoiden avulla – mutta Jeesus teki muitakin ihmeitä, joita Messiaalta ei selvästi vaadittu: hän taannutti myrskyn, tuli maanjäristys, hän käveli veden päällä, ruokki tuhansia ihmisiä autiomaassa, muutti veden viiniksi ja Matteuksen evankeliumissa Jeesus kiroaa viikunapuun, vaikka ei vielä ollut viikunoiden aika.
Jotkut ihmeet viittaavat suoraan profetiaan. Viikunapuun kiroaminen täyttää Miika 7:1: pahuus on vallalla, ei ole varhaisviikunaa, jota minun sieluni himoitsee, samoin kohdan Joel 2:12. Toiset ihmeet ehkä vastaavat Mooseksen ihmeitä: kymmentä kirousta, meren jakamista, mannan saamista taivaasta, veden pulppuamista kalliosta. Messiaan tuli Mooseksen kaltainen profeetta.
Kaikkia Jeesuksen tekemiä ihmeitä luultavasti ei tapahtunut, kertomuksiin oli jokin syy. Jos ihmettä ei ollut vaadittu profetiossa, kertomuksella ilmaistiin jotain muuta. Voidaan spekuloida, että
kertomukset saattoivat viestittää kuulijalle, että kapinan johtajilla on kyky ruokkia armeija autiomaassa ja kulkea vesisöjen yli. Kärsimyskertomuksessa on kohta, jossa Jeesus kehottaa opetuslapsiaan ostamaan miekkoja ja he välittömästi ojentavat kaksi miekkaa. Miekoilla ei näytä olevan mitään tarkoitusta, kunnes huomaa että Juudea oli roomalaisten miehittämä. Messiaaniselle juutalaisryhmälle miekkojen ostaminen ei ehkä ollut aivan suoraviivainen toimenpide. Tarina ehkä viestittää kuulijalle, että kapinan johtajilla oli aseita, tai että on aika valmistautua kapinaan.